Synergy sponsoroi norjalaishiihtäjä Håkon Mikalsenin

12.2.16


25-vuotias pohjoisnorjalainen Håkon Mikalsen on harrastanut hiihtoa koko ikänsä. Päämäärätietoinen ja pitkäkestoinen harjoittelu toi mukanaan menestystä, ja hän pääsi mukaan Norjan maajoukkueeseen alle 23-vuotiaiden MM-kisoihin ja kansainvälisiin maailmancup-kisoihin.

Jouduttuaan lähtemään joukkueesta vuonna 2012 Håkon kamppaili vaikeuksien kanssa kaksi vuotta. Hänestä tuntui, ettei hän pystynyt saavuttamaan ammattihiihtäjältä vaadittavaa suoritustasoa eikä jaksanut harjoitella kunnolla. Vuoden 2014 alkupuolella hän ryhtyi käyttämään Synergyn tuotteita, ja nyt hänen suorituksensa ovat palanneet entiselle tasolleen. Hän tuntee olonsa yhtä terveeksi ja energiseksi kuin aiemmin. Nykyään Håkon kuuluu Norjan hiihtoliiton alaiseen pohjoisnorjalaiseen Team Veidekkeen, joka rekrytoi urheilijoita maajoukkueisiin.

Håkon on suorittanut geofysiikan tutkinnon ja hänelle on esitetty alan työtarjouksia, mutta ennen aloilleen asettumista hän haluaa hiihtää kokopäiväisesti.

Täysipäiväinen harjoittelu ja kilpaileminen rasittaa Håkonin kehoa, mutta valmennustiiminsä ja Synergy-tuotteiden ansiosta hän uskoo itseensä ja tulevaisuuteen. Harjoitellessaan hän noudattaa seuraavanlaista ohjelmaa:

Aamu 
Yksi e9-annos, yksi ProArgi-9+-annos ja yksi SLMsmart-terveyspirtelöannos

Ensimmäinen treeni
1–2 e9-annosta ja yksi ProArgi-9+-annos ennen treeniä
Yksi SLMsmart-terveyspirtelöannos ja yksi ProArgi-9+-annos treenin jälkeen

Toinen treeni
1 e9-annos ja yksi ProArgi-9+-annos

Kaikkiaan Håkon nauttii päivässä 4–5 paketillista ProArgi-9+-tuotetta, kaksi SLMsmart-terveyspirtelöä sekä 3–4 e9-annosta.

Kun Håkon ryhtyi noudattamaan tätä ohjelmaa marraskuussa, hänen kehonsa reagoi erinomaisesti. Hänen kestävyytensä parani ja hän tunsi jaksavansa treeneissä paremmin. Myös hänen palautumisensa nopeutui. Hän havaitsi erilaisia terveyshyötyjä myös Mistify- ja Phytolife-tuotteiden käytöstä aamuisin ja iltaisin.

Håkonin tavoitteena on kilpailla korkeimmalla mahdollisella tasolla – maailmancup-kisoissa ja Lahden MM-kisoissa – ja tavoitteensa saavuttaakseen hän aikoo jatkaa Synergy-tuotteiden käyttöä. Hiihto on Norjassa todella suosittu laji, ja kilpailu on kovaa. Håkon toivoo saavansa huippulaadukkaista lisäravinteista kilpailuetua. Synergyn tuotteet auttavat häntä jaksamaan ja tuovat hänen elämäänsä tasapainoa. Juuri sitä hän tarvitseekin pärjätäkseen rakastamassaan urheilulajissa.

Synergy WorldWide

Some say he’s half man half fish, others say he’s more of a seventy/thirty split. Either way he’s a fishy bastard.