Winter Mentor Marathon
Kasvata tiimiäsi ja ansaitse bonusta! Kyllä vain – palkitsemme sinut tiimisi rakentamisesta. Lisäksi Winter Mentor Marathon -kampanjan aikana 1.10.–31.12.2023 rekisteröityvien ja myös aktivointitilauksen tekevien uusien tiimin jäsenten ei tarvitse maksaa aloitusmaksua (liiketoimintamaksua) ja he saavat maksuttoman toimituksen.
KAMPANJA-AIKA
Winter Mentor Marathon -kampanja alkaa 1.10.2023 ja päättyy 31.12.2023.
BONUSTEN ANSAITSEMINEN
1. Kasvata tiimiäsi sponsoroimalla UUSIA tiimin jäseniä.
2. Mentoroi tiimisi uusia jäseniä ja auta heitä saamaan liiketoimintansa käyntiin tekemällä seuraavissa kahdessa kuussa vähintään 200 CV:n kestotilaus. Kaikkiin vähintään 200 CV:n kestotilauksiin sisältyy maksuton toimitus.
Muistathan varmistaa, että täytät Synergyn yleiset kampanjaehdot. Sinulla täytyy olla voimassa oleva kestotilaus, ja TC1-keskuksesi volyymin täytyy olla vähintään 200 CV jokaisessa pätevöitymiskuussa.
BONUSSUMMAT
Kun kasvatat ja mentoroit tiimiäsi kampanja-aikana, bonuksesi määrä kasvaa.
Kahdesta vaatimukset täyttävästä uudesta tiimin jäsenestä saat aina 200 euroa bonusta. Vain taivas on rajana!
Uusia tiimin jäseniä voi rekrytoida myös marras- ja joulukuussa. Marraskuussa rekrytoiduilla tiimin jäsenillä on joulu- ja tammikuu aikaa täyttää vaatimukset tekemällä kestotilaus, ja joulukuussa rekrytoiduilla tiimin jäsenillä on tammi- ja helmikuu aikaa vaatimusten täyttämiseen.
Lokakuussa rekrytoitujen ja vaatimukset täyttävien uusien tiimin jäsenten osalta bonukset maksetaan tammikuussa, marraskuussa rekrytoitujen osalta helmikuussa ja joulukuussa rekrytoitujen osalta maaliskuussa 2024.
Ehdot:
· Muistathan, että osallistuaksesi Synergyn kampanjoihin sinulla täytyy olla aktiivinen kestotilaus ja TC1-keskuksen volyymisi täytyy olla vähintään 200 CV kaikkina pätevöitymiskuukausina.
· Kampanja on voimassa rajoitetun ajan. Sen tarkoitus on kannustaa eurooppalaisia tiimin jäseniä kasvattamaan liiketoimintaansa ja omaksumaan hyviä käytäntöjä.
· Mitään kampanjan etuja ei voi siirtää toiselle henkilölle eikä vaihtaa palkintoon, jota ei ole mainittu palkintoluettelossa.
· Palkitun henkilön maineen Synergy WorldWide -piireissä täytyy olla bonuksen maksuhetkellä moitteeton.
CONVERSATION
KUUKAUDEN TUOTE: ProArgi-9+ Immune Booster
Syksyn viileät säät heikentävät immuunijärjestelmää. Niinpä olemme alttiimpia flunssalle ja muille taudeille. Siksi valitsimme lokakuun KUUKAUDEN TUOTTEEKSI Proargi-9+ Immune Boosterin. Nyt voit tukea vastustuskykyäsi edullisesti – koko lokakuun ajan saat 10 % alennusta kaikista Proargi-9+ Immune Booster -yksittäispakkauksista.
Alansa johtavien tutkijoiden kehittämä tuote saa vastustuskykyä tehostavat ainesosat kiertämään kehossa sen omaa typpioksidia hyödyntäen. Jokainen annos sisältää vitamiineja, kivennäisiä, polyfenoleita ja hedelmiä, jotka tukevat immuunijärjestelmää
Mitkä tuotteen hyödyt ovat?
• Tukee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
• Suojaa soluja oksidatiiviselta stressiltä
• Tukee aineenvaihdunnan normaalia energiantuottokykyä
• Auttaa vähentämään väsymystä
• Yhdessä ProArgi-9+:n kanssa käytettynä parantaa kehon kykyä hyödyntää kumpaakin tuotetta
• Herkullinen marjojen maku
Jos haluat maksimoida terveyshyödyt ja tukea hyvinvointiasi kokonaisvaltaisesti, käytä ProArgi-9+ Immune Boosteria yhdessä ProArgi-9+:n kanssa. Yhdessä tuotteet tukevat verenkierron tervettä toimintaa, jotta tärkeät immuunijärjestelmää tukevat ravinteet pääsevät kulkemaan kehossa ja vaikutus vastustuskykyyn, sydämeen ja verisuoniin on mahdollisimman tehokas.
Tartu tilaisuuteen ja tue immuunijärjestelmääsi syksyn haasteissa!
Huom.
10 prosentin alennus koskee kaikkia lokakuussa ostettuja yksittäispakkauksia.
CONVERSATION
25 % alennusta Synergyn suosituista PhytoLife-, Mistify- ja ProArgi-9+-tuotteista
Älä aikaile! NOPEIMMAT 200 tilaajaa saavat rajoitetun ajan alennusta Synergyn myyntisuosikeista. Nyt sinulla on siis tilaisuus hankkia suosituimpia tuotteitamme – PhytoLife, Mistify ja ProArgi-9+ – 25 prosentin alennuksella! CV-alennus sen sijaan on vain 10 %.
Tarjous on voimassa VERKKOKAUPASSA 23.–25.9. sekä asiakkaille että tiimin jäsenille, ja se koskee sekä yksittäis- että monipakkauksia.
Yhdistelmätilauksella säästät lisää! Kun tilaat lisäksi jonkin uutuustuotteistamme – Liver Health Formula tai Zinc Protect – saat tilauksellesi MAKSUTTOMAN TOIMITUKSEN. Tarjous voidaan hyödyntää yhdessä kestotilausalennuksen kanssa. Muista kertoa kampanjasta myös tiimillesi!
Kampanjaan kuuluvat tuotteet:
PhytoLife: Klorofylliiniä, ohranorasta, sinimailasta ja piparminttuöljyä sisältävä tehokas PhytoLife tukee kehon luonnollisten antioksidanttientsyymien, immuunijärjestelmän ja ruoansulatuksen toimintaa sekä hyvinvointia yleisesti.
Mistify: Nestemäinen Mistify sisältää acaita ja muita ravinteikkaita marjoja, B6-vitamiinia ja vihreä tee -uutetta. Tehokas antioksidanttinen ravintolisä on suunniteltu tukemaan hyvinvointia ja auttamaan kehoa taistelussa vapaita radikaaleja vastaan.
Proargi-9+: ProArgi-9+ sisältää aminohappo l-arginiinia sekä B6-, C- ja D-vitamiineja, jotka tukevat verenkierron, hermoston ja immuunijärjestelmän toimintaa. Puhtaan ja tehokkaan tuotteen ainesosat on valittu huolella hyvinvointia ja hyvää elämänlaatua ajatellen.
Huom.
· Kampanja ei koske QV-volyymittömiä suurpakkauksia.
CONVERSATION
Elokuun 2023 Saavutukset
Onnittelut kaikille uutterille tiimin jäsenille, jotka ovat vieneet Synergy-liiketoimintansa uudelle tasolle. Viime kuussa jäljempänä mainitut jäsenet saavuttivat uuden nimikkeen. On ilo antaa heille tunnustusta niistä ponnisteluista, joiden avulla he ovat saavuttaneet tavoitteensa, levittäneet sanomaa huipputason hyvinvoinnista ja auttaneet myös muita vapauttamaan potentiaalinsa.
Onnea seuraaville Euroopan-tiimin jäsenille:
UUDEN NIMIKKEEN SAAVUTTANEET JÄSENET
Bronze
Vicky Farmer (UK)
Star
Roland Haas (Germany)
Lidia Starczewska (Poland)
Ginevra Sicilia (Italy)
Edoardo Angelino (Italy)
Anita Maria Leitner (Austria)
HUIPPUREKRYTOIJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tracking center -paikkoja
Cornelia Haas (Germany)
Susanne Kupske (Germany)
Sabine Krall (Austria)
Petra Rinkel (Germany
Luca Vioglio (Italy)
HUIPPUTIIMINRAKENTAJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tiiminjäseniä, jotka edenneet uusille pin-tasoille
Jonathan Burgess (UK)
Ferran Ernesto Alfonso Martinez (Spain)
Parkentur Oy/Gammals (Finland)
Martin Østvang (Sweden)
CONVERSATION
Synergy Suomen syksyn 2023 KickOff
Tervetuloa
Synergy Suomen syksyn 2023 Kick Off tilaisuuteen Helsinkiin 23.9.2023 klo
11-17.!
Synergy on juuri
julkaissut uusia tuotteita, uuden visuaalisen ilmeen, sekä työkaluja. Tule
kuulemaan ja kokemaan upeassa Barcelona tilaisuudessa julkaistut asiat, tule
saamaan tietoa, kokemusta ja ennen kaikkea tule sytyttämään oma sisäinen
liekkisi yhdessä muiden Synergy tiimin jäsenten kanssa.
Tässä
tilaisuudessa tietoa uusista upeista Liver Health ja Zinc Protect tuotteista.
Tämän lisäksi pääset maistamaan Barcelonassa esilanseerattua Synergyn Pro360
Performance Greens tuotetta ja kuulet jo tässä vaiheessa Barcelonan tapahtumaan
osallistuneiden Suomen tiimin jäsenten kokemuksista tällä tuotteella.
Barcelonassa
osallistuimme Synergy Euroopan pääkonttorin avoimien ovien päivään, jossa
tapasimme toimiston työntekijöitä, yhtiön johtoa, perustajan Dan Higginsonin,
sekä tiimin jäseniä muista Synergy Euroopan maista.
Tässä
tilaisuudessa kaikki pääsivät maistamaan uutta Pro360 Performance Greens
tuotetta ja vaikuttaa siltä, että aivan jokainen halusi ostaa tuotetta tässä
esilanseerausvaiheessa.
Sinulla on nyt
hyvin poikkeuksellinen mahdollisuus saada tietoa ja kokemusta tässä vaiheessa.
Ehkä saat uusia tuotteita jopa mukaasi, jos innostut.
Tämä tilaisuus
sopii hyvin myös kokonaan uusille ihmisille, jotka haluavat tutustua Synergy
toimintaan. Varsinkin tässä maailman tilanteessa, tämä tieto tässä vaiheessa
voi olla käänteentekevä heidän elämässään.
Jos et jostain
syystä pääse tähän tilaisuuteen, varmista, että olet tämän tiedon äärellä
jollain tavalla. Nyt on hyvä avata silmät, hengittää raikasta ilmaa keuhkot
täyteen ja ottaa askeleet sinun oman ihanteellisen elämän luomiseen.
Tämän Synergy
tapahtuman järjestävät itsenäiset Synergy tiimin jäsenet Eric ja Kati Gammals.
Pääset kuitenkin saamaan tietoa myös suoraan Synergyn ylimmältä johdolta.
Tapahtuman
ohjelma alkaa klo 11 ja päättyy 17. Pidämme lounastauon klo 13-14.
Olemme
suunnitelleet aikataulun siten, että ihmisten joka puolelta Suomea on
mahdollisuus osallistua. Hyppää junaan, autoon, bussiin tai lentokoneeseen
aamulla tai edellisenä iltana. Nyt on aika karistaa pölyt harteilta ja
potkaista oma toiminta hyvään vauhtiin.
Ajoitus tälle on
nyt täydellinen!
Varaa paikkasi tästä linkistä.
Aika: la 23.9.2023 klo 11.00-17.00 (lounas 13-14)
Paikka: Hotel U14 Unioninkatu 14, Helsinki
Tilaisuuden hinta: 25 € per henkilö (sis. alv) sisältäen maistiaisia sekä SmartMeal shake välipalan.
Nähdään pian!
Synergy Kick Off -terveisin,
Eric ja Kati Gammals
CONVERSATION
Zinc Protect- ja Liver Health -webinaari
Saat ilmaiset postituskulut tilauksista, jotka sisältävät Zinc Protect tai Liver Health -tuotteita. Syyskuun loppuun asti.
Valikoimamme on kasvanut kahdella uudella tuotteella, ja nyt on aika perehtyä niihin tarkemmin. Tulevassa webinaarissa pääset esittämään kysymyksiä suoraan tutkimustiimille.
Varaa kalenteristasi jo aikaa tiistaille 19.9. Silloin Hughes Center for Research and Innovation -tutkimuskeskuksen tutkijat kertovat meille, miten Zinc Protect ja Liver Health toimivat ja miten saat niistä parhaan mahdollisen hyödyn. Tuotteita kannattaa kokeilla jo ennen webinaaria, jotta osaat esittää sinua mahdollisesti askarruttavia kysymyksiä.
Webinaarin tiedot
Pvm.: tiistai 19.9.
Aika: 18:00 BST / 19:00 CEST
Kieli: englanti
Tulkkaus: suomi, norja, saksa, italia ja slovenia
Varaa paikkasi tiedontäyteiseen webinaariin ja liity seuraan!
Saat ilmaiset postituskulut tilauksista, jotka sisältävät Zinc Protect tai Liver Health -tuotteita. Syyskuun loppuun asti.
CONVERSATION
Liver Health ja Zinc Protect ovat nyt myynnissä
Saat ilmaiset postituskulut tilauksista, jotka sisältävät Zinc Protect tai Liver Health -tuotteita. Syyskuun loppuun asti.
Uudet Liver Health- ja Zinc Protect -tuotteemme ovat nyt myynnissä! Niiden avulla pidät huolta kehosi perustarpeista. Mitä hyötyä niistä sitten tarkkaan ottaen on?
LIVER HEALTH
Maksalla on lukuisia tärkeitä tehtäviä. Se toimii suodattimena, joka poistaa verestä toksiineja. Siksi maksan hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Liver Health on ainutlaatuinen yrttiseos, joka suojaa maksaa ja sen luonnollisia, muun muassa ruoansulatukseen sekä glukoosi- ja lipidiaineenvaihduntaan liittyviä toimintoja.
Tämä isotakiaisen juurta, kurkuman juurta, keltakatkeron juurta, spirulinaa ja voikukkaa sisältävä tuote tukee maksan toimintoja ravitsemuksellisesti. Se onkin erinomainen lisä hyvinvointirutiineihin.
ZINC PROTECT
Jotta keho toimisi kunnolla, se tarvitsee kivennäisiä, kuten sinkkiä. Sinkki on hivenaine, jolla on monia tehtäviä ja hyötyjä. Se on olennainen lukuisissa tärkeissä toiminnoissa, mukaan lukien sokeri- ja proteiiniaineenvaihdunta, DNA-synteesi ja kognitiiviset toiminnot. Se tukee immuunijärjestelmää sekä maku- ja hajuaistia, vaikuttaa aineenvaihduntaan ja edistää normaalia kognitiivista toimintaa.
Tämä sinkkiglukonaattia, merilevän lehtiä ja varsia sekä timjamin lehtiä sisältävä tuote tukee vastustuskykyäsi.
Haluatko tietää lisää?
Liver Health- ja Zinc Protect -tuote-esitteistä saat lisätietoja näistä loistavista ravintolisistä.
Aloita hyvinvoinnistasi huolehtiminen jo tänään!
Saat ilmaiset postituskulut tilauksista, jotka sisältävät Zinc Protect tai Liver Health -tuotteita. Syyskuun loppuun asti.
CONVERSATION
KUUKAUDEN TUOTE: E9
Syyskuun saapumisen myötä kesä on auttamatta ohi. Kesäkampanjamme jatkuu silti vielä: saat Synergyn suosituista SmartMeal-, Collagen+- ja Collagen+ Beauty -tuotteista 40 % alennusta! Tarjous on voimassa vain niin kauan kuin tuotteita on varastossa. Nyt ovat siis käsillä viime hetket hyödyntää loistava hinta.
Syyskuussa parrasvaloissa on jälleen myös uusi kuukauden tuote. Koko syyskuun ajan saat 10 % alennusta myyntisuosikistamme E9:stä. Siitä ammennat lisävirtaa syksyyn.
Synergyn e9 edistää tehokkaasti normaalia energiantuotannon aineenvaihduntaa. e9 sisältää yhdeksää eri aminohappoa mm. l-arginiinia. Se sisältää myös yrttiuutteita sekä useita vitamiineja: B12- ja B6-vitamiinia, riboflaviinia, tiamiinia ja pantoteenihappoa.
Hyvänmakuinen koostumus sisältää guaranan siemen-uutetta ja Yerba Mate-uutetta, jotka ovat luonnollisia kofeiinin lähteitä. Kaikki ainesosat ovat turvallisia ja korkealaatuisia, ja tuote on vähäkalorinen.
Mitkä tuotteen hyödyt ovat?
• tarjoaa pitkävaikutteista, terveellistä energiaa ainutlaatuisen vähäkalorisen tuotteen avulla
• vähentää väsymystä ja uupumusta
• edistää normaalia energiatuotannon aineenvaihduntaa
• ylläpitää normaalia henkistä ja psyykkistä toimintakykyä
• tukee kehon luonnollista energiantuotantoa
• sisältää l-arginiinia
• hyvänmakuinen
Huom.
10 prosentin alennus koskee kaikkia syyskuussa ostettuja yksittäispakkauksia.
CONVERSATION
Loppukesän ale – säästä jopa 20 %
Kesähelteet alkavat olla ohi. Synergyn huikeille tarjouksille sen sijaan ei näy loppua! Nyt saat loppukesän tarjouskampanjassamme jopa 20 % alennusta kaikista tuotteista ja tuotepaketeista sekä maksuttoman toimituksen 24.–28.8. Käytä siis tilaisuus hyväksesi ja täydennä varastoasi suosikkituotteillasi – tai tutustu vaikka aivan uusiin tuotteisiin.
24.–28.8. tiimin jäsenet saavat kaikista erillistilauksistaan ( ei koske kestotilauksia) 10 %, 15 % tai 20 % alennuksen. Alennuksen voi hyödyntää erillistilausten yhteydessä, ja kaikki Loppukesän ale ehtojen mukaiset tilaukset toimitetaan maksutta. Kaiken huipuksi alennus koskee vain hintaa – CV-arvo ei laske.
Nyt on siis loistava tilaisuus täydentää varastoja ja laajentaa liiketoimintaa sponsoroimalla uusia tiimin jäseniä. Muista kertoa tarjouksesta myös asiakkaillesi, sillä hekin saavat Loppukesän ale aikana -10% prosentin alennuksen kaikista tilauksista sekä ilmaiset toimituskulut! Tilaukset voi tehdä verkossa tai asiakaspalvelun kautta.
Huom:
· Kampanja ei koske QV-volyymittömiä suurpakkauksia.
· Jotta voit hyödyntää tarjouksen, sinulla täytyy olla voimassa oleva kestotilaus.
CONVERSATION
Heinäkuu 2023 Saavutukset
Onnittelut kaikille uutterille tiimin jäsenille, jotka ovat vieneet Synergy-liiketoimintansa uudelle tasolle. Viime kuussa jäljempänä mainitut jäsenet saavuttivat uuden nimikkeen. On ilo antaa heille tunnustusta niistä ponnisteluista, joiden avulla he ovat saavuttaneet tavoitteensa, levittäneet sanomaa huipputason hyvinvoinnista ja auttaneet myös muita vapauttamaan potentiaalinsa.
Onnea seuraaville Euroopan-tiimin jäsenille:
UUDEN NIMIKKEEN SAAVUTTANEET JÄSENET
Bronze
Karl Erik Bjoernhaug (Norway)
Michela Pavolucci (Italy)
Jana Held (Germany)
Star
Marina Škoda (Slovenia)
Davide Papa (Italy)
Giorgio Leardini (Italy)
Emanuela Casadei (Italy)
Susanna Biondi (Italy)
HUIPPUREKRYTOIJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tracking center -paikkoja
Angelika Häberer (Germany)
HUIPPUTIIMINRAKENTAJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tiiminjäseniä, jotka edenneet uusille pin-tasoille
Tiziana Boschi (Italy)
CONVERSATION
Kuuma Kesäale! Saat jaettavia kuvia täältä
Vain rajoitetun ajan (PÄIVÄMÄÄRÄT TÄÄLLÄ mahdollisia yksityiskohtia varten), saat -40 % ALENNUKSEN valituista Synergy-suosikeista: SmartMeal, Collagen+, Collagen+ Beauty ja Immune Booster! Optimoi kesän hyvinvointiohjelmasi ja säästä samalla SUURIA summia.
Saatavilla sekä asiakkaille että Tiiminjäsenille, koskee sekä yksittäis- että monipakkauksia ja tarjous voidaan yhdistää myös Tilaa & Säästä -alennukseen. Jaa Tiimisi kanssa äläkä jää tästä paitsi!
LUE LISÄÄ TUOTTEISTA?
SmartMeal: Herkullinen ateriankorvikepirtelömme, joka sisältää tehokkaat 24 g proteiinia annosta kohden. Vegaaninen ja fiksu valinta optimaalisiin tuloksiin.
Collagen+: Parannetun kaavan ansiosta edistää normaalia proteiinisynteesiä sekä kollageenin tuotantoa koko kehossa.
Collagen+ Beauty: Auttaa muuttamaan, elvyttämään ja virkistämään ihoasi, hiuksiasi ja kynsiäsi ensiluokkaisilla kalakollageenipeptideillä! Antaa sinulle mahdollisuuden saavuttaa todellista kauneutta sisältä ulospäin. Heinäkuun tuotteena voit nyt nauttia suuremmista säästöistä Kuuman Kesäalen kanssa.
Immune Booster: Maukas marjanmakuinen juoma tukee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa, suojaa solujasi oksidatiiviselta stressiltä, edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa sekä auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.
Huomautus:
· Tarjousalennus -40 % sovelletaan hintaan sekä vähennetään CV/QV arvosta.
· Huomaa, että tietyt tuotteet eivät välttämättä ole saatavilla kaikissa maissa. Katso tarkemmat tiedot verkkosivuiltamme.
CONVERSATION
Kesäkuu 2023 Saavutukset
Onnittelut kaikille uutterille tiimin jäsenille, jotka ovat vieneet Synergy-liiketoimintansa uudelle tasolle. Viime kuussa jäljempänä mainitut jäsenet saavuttivat uuden nimikkeen. On ilo antaa heille tunnustusta niistä ponnisteluista, joiden avulla he ovat saavuttaneet tavoitteensa, levittäneet sanomaa huipputason hyvinvoinnista ja auttaneet myös muita vapauttamaan potentiaalinsa.
Onnea seuraaville Euroopan-tiimin jäsenille:
UUDEN NIMIKKEEN SAAVUTTANEET JÄSENET
Team Leader
Samantha Maffi (Italy)
Bronze
Emma Inglefield (UK)
Maria Rosa Mattiello (Italy)
Star
Graham McWilliam (UK)
Ann Parker (UK)
Jana Held (Germany)
Vital3 S.P. (Slovenia)
Saadia Baig (UK)
Gabriele Karlowsky (Germany)
Maria Rosa Mattiello (Italy)
Ilaria Torlai (Italy)
Davide Torlai (Italy)
Viola Blohm-kosanke (Germany)
Michael Müller (Austria)
HUIPPUREKRYTOIJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tracking center -paikkoja
Emma Inglefield (UK)
Julie Dalton (UK)
Viola Karla Blohm-Kosanke (Germany)
Anna Wetterlin (UK)
Saadia Baig (UK)
Ulrika Almqvist (UK)
Tracey Barnbrook (UK)
Malcolm and Fatima Ford (UK)
HUIPPUTIIMINRAKENTAJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tiiminjäseniä, jotka edenneet uusille pin-tasoille
Petra Rinkel (Germany)
Giada Nelzi (Italy)
Maria Rosa Mattiello (Italy)
MENTOR MARATHON
Onnittelut heille jotka rekisteröivät vähintään 3 uutta tiimin jäsentä Mentor Marathon 2023 -kampanjan kautta, ansaiten tuotteita
Emma Inglefield (UK) 4
Julie Dalton (UK) 4
Anna Wetterlin (UK) 2
Viola Blohm-Kosanke (Germany) 2
Malcolm and Fatima Ford (UK)
Ulrika Almqvist (UK)
Sarah Herbert (UK)
Karen O’Neill (UK)
Saadia Baig (UK)
Tracey Barnbrook (UK)
Ana Vajda-Friess (Austria)
Hans Martin Eriksen (Norway)
Steven J. Innes (UK)
Dragica Likar (Slovenia)
Lorenzo Baffico (Italy)
Jonathan Burgess (UK)
Petra Rinkel (Germany)
Ljiljana Mihelic (Slovenia)
Maria Rosa Mattiello (Italy)
CONVERSATION
Euroopan syksyn kick-off-tapahtuma – illallinen Dan Higginsonin seurassa
Liity ”PARHAIDEN joukkoon” Barcelonassa!!!
Meillä on ilo ilmoittaa Euroopan uudesta kannustimesta: sinulla on nyt mahdollisuus ansaita paikka perjantaina 8. syyskuuta järjestettävälle ainutlaatuiselle illalliselle Synergy Worldwiden perustaja Dan Higginsonin seuraan!
Pöydässä on tilaa vain kymmenelle, joten kuinka voit ansaita ja varmistaa oman paikkasi?
Kelpoisuusvaatimukset:
Summer Mentor Marathonin yhteydessä Euroopan 10 parasta tiimiläisten rekrytoijaa (jotka täyttävät SMM:n kelpoisuusvaatimukset) kutsutaan viettämään ihanaa ja ikimuistoista iltaa Dan Higginsonin seuraan Barcelonassa.
Voittajilla on oltava vähintään seitsemän uutta sponsoroitua Tiiminjäsentä 1.7.–31.8.2023 välisenä aikana.
Tätä tilaisuutta ei yksinkertaisesti voi jättää väliin – ja aika alkoi jo (heinäkuun alusta)! NYT jos koskaan kannattaa auttaa muitakin löytämään Synergy-elämäntavan pariin. Onnea paikan metsästämiseen!
Huom.:
Voittajien on oltava rekisteröityneitä osallistumaan syksyn kick-off-tapahtumaan ja saavuttava illalliselle ajoissa 8. syyskuuta.
· Uusilla heinä- ja/tai elokuun aikana rekisteröityneillä tiimin jäsenillä TÄYTYY olla vähintään 200 CV:n kestotilaus seuraavalle kuukaudelle Summer Mentor Marathonin vaatimusten mukaisesti.
· Mitään kannustimen etuja ei voi siirtää toiselle henkilölle, eikä niitä voi lunastaa ilmoitettujen kriteerien ulkopuolella. Lopullisten voittajien on oltava hyvissä väleissä Synergy WorldWiden kanssa kannustimen saamisen aikaan. Tasatuloksen sattuessa voittaja on henkilö, joka on saavuttanut kokonaismäärän ensimmäisenä.
CONVERSATION
Kuuma Kesäale! Saat -40 % alennusta kesäsuosikeistasi
Vain rajoitetun ajan (PÄIVÄMÄÄRÄT TÄÄLLÄ mahdollisia yksityiskohtia varten), saat -40 % ALENNUKSEN valituista Synergy-suosikeista: SmartMeal, Collagen+, Collagen+ Beauty ja Immune Booster! Optimoi kesän hyvinvointiohjelmasi ja säästä samalla SUURIA summia.
Saatavilla sekä asiakkaille että Tiiminjäsenille, koskee sekä yksittäis- että monipakkauksia ja tarjous voidaan yhdistää myös Tilaa & Säästä -alennukseen. Jaa Tiimisi kanssa äläkä jää tästä paitsi!
LUE LISÄÄ TUOTTEISTA?
SmartMeal: Herkullinen ateriankorvikepirtelömme, joka sisältää tehokkaat 24 g proteiinia annosta kohden. Vegaaninen ja fiksu valinta optimaalisiin tuloksiin.
Collagen+: Parannetun kaavan ansiosta edistää normaalia proteiinisynteesiä sekä kollageenin tuotantoa koko kehossa.
Collagen+ Beauty: Auttaa muuttamaan, elvyttämään ja virkistämään ihoasi, hiuksiasi ja kynsiäsi ensiluokkaisilla kalakollageenipeptideillä! Antaa sinulle mahdollisuuden saavuttaa todellista kauneutta sisältä ulospäin. Heinäkuun tuotteena voit nyt nauttia suuremmista säästöistä Kuuman Kesäalen kanssa.
Immune Booster: Maukas marjanmakuinen juoma tukee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa, suojaa solujasi oksidatiiviselta stressiltä, edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa sekä auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.
Huomautus:
· Tarjousalennus -40 % sovelletaan hintaan sekä vähennetään CV/QV arvosta.
· Huomaa, että tietyt tuotteet eivät välttämättä ole saatavilla kaikissa maissa. Katso tarkemmat tiedot verkkosivuiltamme.
CONVERSATION
Kuukauden tuote: Collagen+ Beauty
Tässä kuussa saat 10 prosentin alennuksen Collagen+ Beauty -tuotteesta. Loistava kalakollageenituotteemme on parrasvaloissa koko heinäkuun ajan. Synergyn Collagen+ Beauty hoitaa ja vahvistaa niin ihoa, hiuksia kuin kynsiäkin.
Collagen+ Beauty -tuote toimii yhdessä kehosi kanssa. Se sisältää laadukkaita kalakollageenipeptidejä sekä muita kauneutta tukevia ainesosia, kuten resveratrolia, hyaluronihappoa, C-vitamiinia ja sinkkiä. Mitä kollageeni sitten tekee ja miksi se on tärkeä? Lue lisää täältä.
Hyödyt
· Ylläpitää hiusten, ihon ja kynsien hyvinvointia.
· Sisältää helposti sulavia kalakollageenipeptidejä, jotka tukevat kollageenintuotantoa, kosteustasapainoa ja proteiinisynteesiä.
· Tukee ihon normaalia kollageenintuotantoa.
· Tukee ihon ja rustojen kosteustasapainoa ja auttaa niiden ylläpidossa.
· Tukee DNA- ja proteiinisynteesiä, jotka ovat kudoksen kasvun ja kehityksen kannalta tärkeitä prosesseja.
CONVERSATION
Summer Mentor Marathon -kampanja
Kasvata tiimiäsi ja ansaitse jopa 1 200 euroa bonusta! Kyllä vain – palkitsemme sinut tiimisi rakentamisesta. Lisäksi Summer Mentor Marathon -kampanjan aikana 1.7.–30.9.2023 rekisteröityvien ja myös aktivointitilauksen tekevien uusien tiimin jäsenten ei tarvitse maksaa aloitusmaksua (liiketoimintamaksua) ja he saavat maksuttoman toimituksen.
KAMPANJA-AIKA
Summer Mentor Marathon -kampanja alkaa 1.7.2023 ja päättyy 30.9.2023.
BONUSTEN ANSAITSEMINEN
- Kasvata tiimiäsi sponsoroimalla uusia tiimin jäseniä.
- Mentoroi tiimisi uusia jäseniä. Auta heitä saamaan liiketoimintansa käyntiin tekemällä seuraavassa kuussa vähintään 200 CV:n kestotilaus. Kaikkiin vähintään 200 CV:n kestotilauksiin sisältyy maksuton toimitus.
Muistathan varmistaa, että täytät Synergyn yleiset kampanjaehdot. Sinulla täytyy olla voimassa oleva kestotilaus, ja TC1-keskuksesi volyymin täytyy olla vähintään 200 CV jokaisessa pätevöitymiskuussa.
BONUSSUMMAT
Kun kasvatat ja mentoroit tiimiäsi kampanja-aikana, bonuksesi määrä kasvaa. Enimmillään voit ansaita 1 200 euroa. Jokainen tiimin jäsen on tärkeä!
Vähintään 3 uutta sponsoroitavaa tiimin jäsentä: 200 €
Vähintään 6 uutta sponsoroitavaa tiimin jäsentä: 500 €
Vähintään 9 uutta sponsoroitavaa tiimin jäsentä: 1 200 €
Uusia tiimin jäseniä voi rekisteröidä syyskuun loppuun saakka, ja syyskuussa rekisteröidyt jäsenet voivat tehdä lokakuussa kestotilauksen, jota kampanjassa edellytetään. Kokonaistulokset lasketaan lokakuun komissiokuukauden lopussa ja maksetaan marraskuussa.
Kampanjaehdot:
· Muistathan, että osallistuaksesi Synergyn kampanjoihin sinulla täytyy olla aktiivinen kestotilaus ja TC1-keskuksen volyymisi täytyy olla vähintään 200 CV kaikkina pätevöitymiskuukausina.
· Kampanja on voimassa rajoitetun ajan. Sen tarkoitus on kannustaa eurooppalaisia tiimin jäseniä kasvattamaan liiketoimintaansa ja omaksumaan hyviä käytäntöjä.
· Mitään kampanjan etuja ei voi siirtää toiselle henkilölle eikä vaihtaa palkintoon, jota ei ole mainittu palkintoluettelossa.
· Palkitun henkilön maineen Synergy WorldWide -piireissä täytyy olla bonuksen maksuhetkellä moitteeton.
CONVERSATION
Synergy Europen syystapahtuma toteutuu!
Meillä on ilo vahvistaa, että koko Euroopan-laajuinen Synergyn syystapahtuma järjestetään lauantaina 9.9.
Vaikka 450 myydyn ennakkolipun tavoitteemme ei täyttynyt, yli 230 tiimin jäsentä ilmoittautui tapahtumaan ja päätimme järjestää sen joka tapauksessa. Nyt on siis aika varata matkat ja majoitus!
Osallistujamäärän vuoksi tapahtumapaikka on vaihtunut, ja aktivoimme Eventbrite-linkin uudelleen, jotta voimme hyödyntää sen koko 300 henkilön kapasiteetin. Niinpä vielä noin 70 osallistujaa mahtuu mukaan koulutusten, tiedon, tuotejulkaisujen ja tunnustusten täyteiseen tapahtumaan.Varaa siis paikkasi pian – kun viimeiset liput on myyty, lisää ei enää tule tarjolle!
Tapahtuma järjestetään kauniissa Hotel SB Diagonal Zerossa, joka sijaitsee rannikolla vain 9 kilometrin päässä Synergy Europen pääkonttorista osoitteessa Plaça Llevant, s/n 08019 Barcelona. Lisätietoja hotellista on osoitteessa https://www.hoteldiagonalzero.com/en/location/.
Espanjaan kannattaa saapua jo hieman aiemmin, sillä Barcelonan World Trade Centerissä sijaitsevalla toimistollamme on avoimet ovet perjantaina 8.9. kello 15.00–18.00. Siellä pääset tapaamaan upeita työntekijöitämme, ja tarjolla on myös kevyitä virvokkeita.
Lauantaina 9.9. sinun kannattaa saapua tapahtumapaikalle kello 10.00 mennessä noutamaan tapahtumapakettisi ja etsimään istumapaikkasi.
Pidämme päivän aikana lounastauon, jotta ehdit hakea syötävää jostain lähistön lukuisista ravintoloista tai pikaruokaloista. Älä silti viivy liian pitkään, sillä päivälle on varattu paljon ohjelmaa.
Tule siis mukaan huikeaan tapahtumaan! On hienoa päästä vaihtamaan kuulumisia eurooppalaisten tiimin jäsenten kanssa.
Odotamme jo tapaamista Barcelonassa!
Parhain terveisin,
Lynn Ohman
toiminnanjohtaja, Eurooppa
CONVERSATION
KIPAKKA KESÄALE: 15 % alennusta kaikista tuotteista!
23.–26.6. saat 15 % alennusta KAIKISTA TUOTTEISTA! Nyt sinulla on siis oiva tilaisuus hankkia suosikkituotteitasi varastoon tai kokeilla uusia tuotteita huippuhintaan.
Tarjous koskee kaikkia yli 200 CV:n tilauksia, jotka eivät ole kestotilauksia – siis myös aktivointitilauksia. Kaiken huipuksi saat kampanjatuotteille ilmaisen toimituksen! Tarjous umpeutuu maanantaina 26.6. puolen yön aikaan.
Kesäkuu on Mentor Marathonin viimeinen kuukausi! Ota kaikki irti tarjouksesta ja kerro siitä myös mahdollisille uusille tiimin jäsenille.
Lisäsäästöjä asiakkaille!
He voivat nyt sukeltaa Summer Splash -alennusmyyntiin ja nauttia -15% alennuksesta + ILMAISISTA POSTITUSKULUISTA kaikissa yksittäistilauksissa!
Nauti säästöistäsi!
Huom.
· Kampanja ei koske QV-volyymittömiä suurpakkauksia.
· Muita kuin kestotilauksia ovat kertatilaukset, seurantakeskusten upgrade-tilaukset ja aktivointitilaukset.
CONVERSATION
Toukokuu 2023 Saavutukset
Onnittelut kaikille uutterille tiimin jäsenille, jotka ovat vieneet Synergy-liiketoimintansa uudelle tasolle. Viime kuussa jäljempänä mainitut jäsenet saavuttivat uuden nimikkeen. On ilo antaa heille tunnustusta niistä ponnisteluista, joiden avulla he ovat saavuttaneet tavoitteensa, levittäneet sanomaa huipputason hyvinvoinnista ja auttaneet myös muita vapauttamaan potentiaalinsa.
Onnea seuraaville Euroopan-tiimin jäsenille:
UUDEN NIMIKKEEN SAAVUTTANEET JÄSENET
Team Leader
Ferran Ernesto Alfonso Martinez (Spain)
Gold
Ferran Ernesto Alfonso Martinez (Spain)
Silver
Ferran Ernesto Alfonso Martinez (Spain)
Bronze
Christian Thorsen (Norway)
Laila Laugen (Norway)
Ferran Ernesto Alfonso Martinez (Spain)
Star
Marton Nagy (Austria)
Rusen Und Murat Buldu (Germany)
Flavia Stivari (Italy)
Christian Thorsen (Norway)
Laila Laugen (Norway)
Martin Thorsen Sundet (Norway)
Ferran Ernesto Alfonso Martinez (Spain)
Emma Inglefield (UK)
Sarah Biddle (UK)
HUIPPUREKRYTOIJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tracking center -paikkoja
Rusen Und Murat Buldu (Germany)
Laila Laugen (Norway)
Emma Inglefield (UK)
HUIPPUTIIMINRAKENTAJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tiiminjäseniä, jotka edenneet uusille pin-tasoille
Anita Losen (Norway)
MENTOR MARATHON
Onnittelut heille jotka rekisteröivät vähintään 3 uutta tiimin jäsentä Mentor Marathon 2022 -kampanjan kautta, ansaiten tuotteita
Rusen Und Murat Buldu (Germany) 3
Emma Inglefield (UK) 2
Ana Vajda-Friess (Austria)
Heliodor Franz Schirnhofer E.U. (Austria)
Top2be Consulting Gmbh (Austria)
Flavia Stivari (Italy)
Giada Nelzi (Italy)
Laila Laugen (Norway)
Sarah Biddle (UK)
Tracie Somerset (UK)
CONVERSATION
Immune Booster – kaksi yhden hinnalla
Älä anna minkään pilata kesäsuunnitelmiasi! Tue kehosi vastustuskykyä ennen kesän rientoja. Kesäkuun loppuun saakka saat Immune Booster -tuotetta kaksi yhden hinnalla. Tarjous koskee myös neljän ja kahdeksan paketin pakkauksia.
Loistavan tuotteen tärkeimmät hyödyt:
· Tukee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
· Suojaa soluja oksidatiiviselta stressiltä
· Edistää aineenvaihdunnan terveyttä ja energiantuottokykyä
· Auttaa vähentämään väsymystä
CONVERSATION
Kuukauden tuote: FL-3X
Kymmenen prosentin alennus FL-3X-tuotteesta koko kuun ajan! Kesä on harrastusten, liikunnan ja ulkoilun aikaa. FL-3X-tuote auttaa sinua ottamaan kaiken irti suven aktiviteeteista. Se tukee liikettä, nautitpa sitten uinnista, patikoinnista, mailapeleistä tai uusien paikkojen näkemisestä.
FL-3X tukee liikkuvuutta ja vetreyttä. Jos haluat tietää sen toimintaperiaatteesta enemmän, tutustu sen tärkeimpiin ainesosiin:
· Glukosamiini: Glukosamiini muodostuu sokeri- ja proteiiniketjuista, joita on rustossa ja nivelnesteessä. Sen tehtävä on vaimentaa niveliin kohdistuvia iskuja ja voidella niveliä.
· Kondroitiini: Kondroitiini on kemikaali, jota esiintyy pääasiassa sidekudoksissa. Se edistää rustojen uusiutumista sekä kudoksen muodostumista kaikkialla kehossa.
· MSM: Metyylisulfonyylimetaani (MSM) on rikkiyhdiste, jota esiintyy nikamissa, lihaskudoksessa, ihossa ja luustossa. Se auttaa korjaamaan jäykkiä kudossoluja ja vähentää tulehdusta.
Verkkosivustollamme kerrotaan, miten voit tukea treeniäsi FL-3X-geelin avulla.
CONVERSATION
Digitaalinen uutiskirje
Tässä on tämän kuukauden digitaalinen uutiskirje! Teemme
kuukausittain lyhyen kirjeen, jossa tuomme esiin kuukauden tuotteen, juhlitaan
kuluvan kuukauden saavutusta ja jaetaan tietoja yrityksestämme. Napsauta alla
olevaa painiketta päästäksesi tämän kuukauden uutiskirjeeseen.
CONVERSATION
Puhtaita tuotteita puhtaalla energialla
Tämän vuoden heinäkuussa tulee vuosi siitä, kun ryhdyimme käyttämään pelkästään aurinkoenergiaa Utahin Spanish Forkissa sijaitsevissa valmistus- ja varastotiloissamme. Meille on kunnia-asia pystyä käyttämään vain uusiutuvaa energiaa ja vähentämään hiilidioksidipäästöjämme. Jokainen Utahin-toimitiloissamme valmistettu kapseli, jauhe ja neste on valmistettu täysin aurinkoenergialla.
”Jokainen tiloissamme valmistettu lisäravinne on tehty ammattitaidolla käyttäen pelkästään auringon puhdasta energiaa. Panostamalla liiketoimintamme vastuullisuuteen kehitämme tulevaisuuden lisäravinneyritystä.” – Terrence Moorehead (Synergy WorldWiden ja Nature’s Sunshinen toimitusjohtaja)
Luonto ja sen voima ovat aina olleet lähellä meidän synergyläisten sydäntä. Etsimme laadukkaimpia luonnollisia hyvinvointiratkaisuja ja ainesosia eri puolilta maailmaa. Myös siksi ympäristöstä ja luonnosta huolehtiminen on meille tärkeää – nyt ja jatkossa.
CONVERSATION
Fat Grabber ja Carb Blocker webinar
Tule mukaan uusia Fat Grabber- ja Carb Blocker -tuotteita käsittelevään webinaariin 15.5. Webinaarissa tutustumme tuotteisiin, niiden huikeisiin hyötyihin sekä niiden taustalla olevaan tieteeseen yhdessä Hughes-tutkimuskeskuksen tiimin kanssa. Muista hankkia kumpaakin tuotetta ennen webinaaria!
Webinaarin tiedot
Pvm.: maanantai 15.5.
Aika: 19.00 EET
Kieli: englanti
Tulkkauskielet: suomi, norja, saksa, italia ja slovenia
CONVERSATION
Huhtikuu 2023 Saavutukset
Onnittelut kaikille uutterille tiimin jäsenille, jotka ovat vieneet Synergy-liiketoimintansa uudelle tasolle. Viime kuussa jäljempänä mainitut jäsenet saavuttivat uuden nimikkeen. On ilo antaa heille tunnustusta niistä ponnisteluista, joiden avulla he ovat saavuttaneet tavoitteensa, levittäneet sanomaa huipputason hyvinvoinnista ja auttaneet myös muita vapauttamaan potentiaalinsa.
Onnea seuraaville Euroopan-tiimin jäsenille:
UUDEN NIMIKKEEN SAAVUTTANEET JÄSENET
Bronze
Nina Hübsch (Austria)
Star
Simon Woodrow (UK)
Mag Margit Albert (Austria)
HUIPPUREKRYTOIJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tracking center -paikkoja
HUIPPUTIIMINRAKENTAJAT
Eniten henkilökohtaisesti sponsoroituja tiiminjäseniä, jotka edenneet uusille pin-tasoille
Sandra Huebsch (Austria)
Sarah Herbert (UK)
Ana Vajda-Friess (Austria)
MENTOR MARATHON
Onnittelut heille jotka rekisteröivät vähintään 3 uutta tiimin jäsentä Mentor Marathon 2022 -kampanjan kautta, ansaiten tuotteita
Mattrade Mateusz Pas (Poland)
Tracey Barnbrook (UK)
Bostjan Pilej (Slovenia)
Sue Thomas (UK)
Sarah Herbert (UK)
Christian Thorsen (Norway)
CONVERSATION
Immune Booster – kaksi yhden hinnalla
Nyt pääset nauttimaan Immune Boosterin hyödyistä tarjoushintaan! Toukokuun loppuun saakka immuunijärjestelmää tukevaa tuotettamme saa kaksi yhden hinnalla. Mikset siis vahvistaisi immuunijärjestelmääsi ennen kesän rientoja?
Tarjous koskee myös neljän ja kahdeksan paketin pakkauksia. Tässä on vielä neljä syytä Immune Boosterin suosioon:
· Tukee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
· Suojaa soluja oksidatiiviselta stressiltä
· Tukee aineenvaihdunnan normaalia energiantuottokykyä
· Auttaa vähentämään väsymystä
CONVERSATION
Uusia tuotteita: Fat Grabber ja Carb Blocker
Uudet tuotteemme Fat Grabber ja Carb Blocker ovat nyt saatavilla! Nämä luonnolliset tuotteet ovat loistava lisä terveellisiin rutiineihin. Tasapainoinen ruokavalio ja säännöllinen liikuntahan ovat hyvän elämän perusta.
Molemmat tuotteet on suunniteltu käytettäväksi terveiden elintapojen tukena sopivan ruokavalion ja liikunnan ohessa. Säännöllisellä liikunnalla sekä terveellisellä ja tasapainoisella ruokavaliolla on monia etuja – ne tukevat muun muassa painonhallintaa.
Fat Grabber -tuotteen keskeinen ainesosa on guarkumi, joka auttaa pitämään veren kolesterolitason optimaalisena*. Ravintoaineiden imeytymistä hidastavaa guarkumia käytetään yleisesti sakeutusaineena.
Carb Blocker on täysin luonnollinen tuote. Jokainen kapseli sisältää 300 mg valkoisia tarhapapuja, jotka vaikuttavat hiilihydraatteja sulattavien entsyymien toimintaan. Kun nautit hiilihydraatteja, kehosi nimittäin hajottaa ruoan entsyymien avulla ja se imeytyy myöhemmin sokereina, ja valkoiset tarhapavut ehkäisevät noiden entsyymien toimintaa.
Tuote-esitteistä saat lisätietoja näistä loistotuotteista.
* Vaikutus saavutetaan, kun guarkumia nautitaan 10 g päivittäin.
CONVERSATION
Tervetuloa Pohjoismaiden webinaariin!
Toivotamme kaikki Pohjoismaiden Tiiminjäsenet tervetulleiksi kuukausittaiseen webinaariimme.
Tämän kuun webinaarissa kuulemme, mitä Synergyn Pohjoismaiden markkinoilla tapahtuu, ja mitä mielenkiintoisia tuotteita olemme lanseeranneet viime aikoina. Lisäksi kerromme, kuinka voit hyödyntää kampanjoitamme, ja mihin tapahtumiin voit osallistua vuonna 2023.
Liity tähän jännittävään webinaariin yhdessä muiden pohjoismaisten Tiiminjäsenten kanssa!
Mikä: Pohjoismaiden webinaari
Milloin: Torstaina 4. toukokuuta klo 20.30 (Suomen aikaa) englanniksi suomenkielelle käännettynä
Osallistuthan kokoukseen kamera päällä jos vain mahdollista, jotta saamme luotua mahdollisimman dynaamisen tapaamisen.
Tervetuloa taas jännittävään webinaariimme!
CONVERSATION
Kuukauden tuote: SmartMeal
Saat 10 % alennusta päivittäisestä proteiinistasi! SmartMeal on toukokuun kuukauden tuote, mikä tarkoittaa, että saat nyt nauttia erinomaisen tuotteen monista hyödyistä upeaan etuhintaan. Vegaaninen ja gluteeniton tuote sisältää runsaasti tärkeitä vitamiineja, kivennäisiä, kuituja ja aminohappoja – lue lisää sen tehosta verkkosivuiltamme.
Valmistaudu kesään, lisää proteiinia päiviisi tai ravitse kehoasi kiireisinä päivinä tuotteella, josta saat 24 g proteiinia ja 24 tärkeää vitamiinia ja kivennäistä. SmartMeal auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi, sillä se ylläpitää lihasmassaasi ja aineenvaihdunnan energiantuotantoa, vähentää väsymystä ja tukee normaalia vastustuskykyä, homokysteiiniaineenvaihduntaa sekä proteiini- ja glykogeeniaineenvaihduntaa.
SmartMeal on muutakin kuin pelkkä proteiinipirtelö – se edesauttaa hyvää ja terveellistä elämää. Biopohjainen öljyä sisältämätön ja kierrätettävä pakkaus huolehtii ympäristöstä samalla, kun sisältö pitää huolta kehostasi omaan elämäntyyliisi sopivalla tavalla. Tutustu oppaaseen saadaksesi lisätietoa SmartMealista ja siitä, kuinka se sujahtaa helposti osaksi terveellistä elämäntyyliä.
Haluatko uusia ideoita päivittäisen SmartMeal-annoksesi nauttimiseen? Käy verkkosivuillamme tutustumassa maukkaisiin resepteihin.
CONVERSATION
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)
Etsi Blogista
BLOGIARKISTO
-
▼
2023
(64)
- ▼ lokakuuta 2023 (3)
- ► syyskuuta 2023 (6)
- ► elokuuta 2023 (3)
- ► heinäkuuta 2023 (5)
- ► kesäkuuta 2023 (5)
- ► toukokuuta 2023 (8)
- ► huhtikuuta 2023 (9)
- ► maaliskuuta 2023 (6)
- ► helmikuuta 2023 (7)
- ► tammikuuta 2023 (12)
-
►
2022
(91)
- ► joulukuuta 2022 (5)
- ► marraskuuta 2022 (9)
- ► lokakuuta 2022 (5)
- ► syyskuuta 2022 (16)
- ► elokuuta 2022 (4)
- ► heinäkuuta 2022 (6)
- ► kesäkuuta 2022 (11)
- ► toukokuuta 2022 (4)
- ► huhtikuuta 2022 (5)
- ► maaliskuuta 2022 (6)
- ► helmikuuta 2022 (10)
- ► tammikuuta 2022 (10)
-
►
2021
(104)
- ► joulukuuta 2021 (8)
- ► marraskuuta 2021 (12)
- ► lokakuuta 2021 (11)
- ► syyskuuta 2021 (8)
- ► elokuuta 2021 (9)
- ► heinäkuuta 2021 (10)
- ► kesäkuuta 2021 (10)
- ► toukokuuta 2021 (8)
- ► huhtikuuta 2021 (7)
- ► maaliskuuta 2021 (6)
- ► helmikuuta 2021 (7)
- ► tammikuuta 2021 (8)
-
►
2020
(85)
- ► joulukuuta 2020 (7)
- ► marraskuuta 2020 (6)
- ► lokakuuta 2020 (10)
- ► syyskuuta 2020 (3)
- ► elokuuta 2020 (4)
- ► heinäkuuta 2020 (7)
- ► kesäkuuta 2020 (6)
- ► toukokuuta 2020 (7)
- ► huhtikuuta 2020 (9)
- ► maaliskuuta 2020 (11)
- ► helmikuuta 2020 (7)
- ► tammikuuta 2020 (8)
-
►
2019
(83)
- ► joulukuuta 2019 (6)
- ► marraskuuta 2019 (6)
- ► lokakuuta 2019 (6)
- ► syyskuuta 2019 (3)
- ► elokuuta 2019 (6)
- ► heinäkuuta 2019 (9)
- ► kesäkuuta 2019 (6)
- ► toukokuuta 2019 (7)
- ► huhtikuuta 2019 (8)
- ► maaliskuuta 2019 (7)
- ► helmikuuta 2019 (7)
- ► tammikuuta 2019 (12)
-
►
2018
(128)
- ► joulukuuta 2018 (10)
- ► marraskuuta 2018 (7)
- ► lokakuuta 2018 (14)
- ► syyskuuta 2018 (10)
- ► elokuuta 2018 (12)
- ► heinäkuuta 2018 (9)
- ► kesäkuuta 2018 (12)
- ► toukokuuta 2018 (10)
- ► huhtikuuta 2018 (10)
- ► maaliskuuta 2018 (8)
- ► helmikuuta 2018 (8)
- ► tammikuuta 2018 (18)
-
►
2017
(118)
- ► joulukuuta 2017 (7)
- ► marraskuuta 2017 (13)
- ► lokakuuta 2017 (20)
- ► syyskuuta 2017 (7)
- ► elokuuta 2017 (7)
- ► heinäkuuta 2017 (9)
- ► kesäkuuta 2017 (9)
- ► toukokuuta 2017 (12)
- ► huhtikuuta 2017 (6)
- ► maaliskuuta 2017 (11)
- ► helmikuuta 2017 (6)
- ► tammikuuta 2017 (11)
-
►
2016
(213)
- ► joulukuuta 2016 (11)
- ► marraskuuta 2016 (14)
- ► lokakuuta 2016 (17)
- ► syyskuuta 2016 (16)
- ► elokuuta 2016 (14)
- ► heinäkuuta 2016 (19)
- ► kesäkuuta 2016 (18)
- ► toukokuuta 2016 (20)
- ► huhtikuuta 2016 (24)
- ► maaliskuuta 2016 (25)
- ► helmikuuta 2016 (21)
- ► tammikuuta 2016 (14)
-
►
2015
(165)
- ► joulukuuta 2015 (22)
- ► marraskuuta 2015 (15)
- ► lokakuuta 2015 (23)
- ► syyskuuta 2015 (17)
- ► elokuuta 2015 (10)
- ► heinäkuuta 2015 (9)
- ► kesäkuuta 2015 (9)
- ► toukokuuta 2015 (14)
- ► huhtikuuta 2015 (14)
- ► maaliskuuta 2015 (13)
- ► helmikuuta 2015 (8)
- ► tammikuuta 2015 (11)
-
►
2014
(125)
- ► joulukuuta 2014 (16)
- ► marraskuuta 2014 (10)
- ► lokakuuta 2014 (19)
- ► syyskuuta 2014 (7)
- ► elokuuta 2014 (8)
- ► heinäkuuta 2014 (10)
- ► kesäkuuta 2014 (7)
- ► toukokuuta 2014 (9)
- ► huhtikuuta 2014 (8)
- ► maaliskuuta 2014 (10)
- ► helmikuuta 2014 (8)
- ► tammikuuta 2014 (13)
-
►
2013
(96)
- ► joulukuuta 2013 (10)
- ► marraskuuta 2013 (10)
- ► lokakuuta 2013 (10)
- ► syyskuuta 2013 (10)
- ► elokuuta 2013 (9)
- ► heinäkuuta 2013 (9)
- ► kesäkuuta 2013 (6)
- ► toukokuuta 2013 (3)
- ► huhtikuuta 2013 (5)
- ► maaliskuuta 2013 (8)
- ► helmikuuta 2013 (5)
- ► tammikuuta 2013 (11)
-
►
2012
(93)
- ► joulukuuta 2012 (10)
- ► marraskuuta 2012 (6)
- ► lokakuuta 2012 (4)
- ► syyskuuta 2012 (4)
- ► elokuuta 2012 (13)
- ► heinäkuuta 2012 (13)
- ► kesäkuuta 2012 (12)
- ► toukokuuta 2012 (5)
- ► huhtikuuta 2012 (7)
- ► maaliskuuta 2012 (6)
- ► helmikuuta 2012 (8)
- ► tammikuuta 2012 (5)
-
►
2011
(14)
- ► joulukuuta 2011 (4)
- ► marraskuuta 2011 (4)
- ► lokakuuta 2011 (6)
CONVERSATION