Elite Honors -klubilaiset parrasvaloissa










Elite Honors Club on saanut aikaan upean innostuksen ja sitä hyödyntävät tiimin jäsenet ovat vahvistaneet liiketoimintaansa selkeiden kuukausitavoitteiden kautta.

Syyskuussa 330 tiimin jäsentä Euroopassa pätevöityi Elite Honors Clubiin. Tämä tarkoittaa, että tämä pätevöityneiden ryhmä toi mukaan Synergy toimintaan yhteensä ainakin 330 uutta tiimin jäsentä ja hankki yli 1 000 uutta asiakasta. Pätevöityneet tiimin jäsenet ovat todenneet, että Elite Honors Club on juuri sitä, mitä he ovat kaivanneet.

Onnittelut kaikille, jotka ovat jo menestyneet Elite Honors Clubin avulla!

Tässä on joidenkin uusien Elite Honors Clubiin pätevöityneiden jäsenten kokemuksia:

Ingibjörg Zoëga, pronssitaso, Islanti
”Vaikka Go Elite -kampanja on palkitseva, se voi haastaa meitä muuttamaan liiketoiminnallista lähestymistapaamme. Alussa ihmisiä ei kiinnostanut kuunnella, kun yritin kertoa heille tuotteista tai liiketoimintamahdollisuudesta. Tajusin, että menestyäkseni minun täytyy muuttaa omaa asennettani ja tapaani esittää asiat. Kun otin käyttöön erilaisen lähestymistavan, aloin saada hyvä tuloksia. Keskityin uusiin asiakkaisiin ja positiivisuuteen. Huomasin, että oikealla suhtautumisella kaikki on itse asiassa helppoa. Aloin ymmärtää, mitä elämisellä, oppimisella, rakastamisella ja perinnön jättämisellä tarkoitetaan.”


Salme Ala-Heikkilä ja Reijo Ojanen, Team Director -taso, Suomi
”Elite Honors -malli on motivoinut koko tiimiämme mahtavasti. Sen ansiosta uudet tiimin jäsenet voivat ansaita enemmän jo liiketoimintaa aloitellessaan ja luoda samalla pitkän aikavälin mahdollisuuksia. Tiimimme on yhdessä auttanut jäseniä uusien nimikkeiden saavuttamisessa ja taloudellisen vapauden tavoittelussa.”  


Claudia Ziemke-Wald ja Michael Wald, Team Elite -taso, Saksa
”Menestyvän verkostomarkkinointiyrityksen rakentamiseen tarvitaan vakaa pohja ja pitkän aikavälin suunnittelua. Mahdollisimman nopea liiketoiminnan kasvattaminen ei riitä, vaan ihmisiin täytyy luoda hyviä suhteita. Elite Honors -kampanja palkitsee tiimin jäsenten työn varsin nopeasti, mutta tärkeämpää on keskittyä liiketoiminnan rakentamisessa vakauteen ja kestävyyteen. Olemme hankkineet asiakkaita, jotka ovat kaivanneet Synergyn tuotteiden kaltaisia tuotteita, ja esitelleet yrityksen heille. Näin olemme luoneet tyytyväisen ja uskollisen asiakaskunnan, joka tilaa meiltä aina uudelleen.” 


Täällä voit lukea, mitä Elite Honors -pätevöitymiseen vaaditaan.

CONVERSATION

Instagram

Follow Us