Uusi Pearl Executive: Teri Rigby



Teri Rigbyn tiimi on melkoisessa iskussa. Teri saavutti Team Elite -tason vasta muutama kuukausi sitten, ja nyt hän on jo noussut Pearl Executive -tasolle. Hän on ylpeä vastikään Team Leader- ja Team Manager -nimikkeet saavuttaneista tiiminsä jäsenistä, jotka vauhdittivat hänen omaa etenemistään.



Puolen vuoden Synergy-jäsenyys on opettanut Terille ja hänen tiimilleen valtavasti – välillä kantapään kautta. Siitä huolimatta he jatkavat myönteisellä asenteella. Ensimmäisen Synergy-konferenssinsa jälkeen Teri on entistäkin motivoituneempi.

”Synergy on ainoa yritys, jossa minusta on tuntunut, että johtoporras ja kentällä toimivat ihmiset ovat samaa tiimiä”, Teri sanoo. ”Teemme yhdessä töitä samojen tavoitteiden eteen.”

Nuorempana Teri urheili aktiivisesti. Hän oli mukana Ison-Britannian parhaassa verkkopallojoukkueessa, ja opiskeluaikoinaan hän pelasi koripalloa. Rakkaus joukkuelajeja kohtaan veti hänet myös yhteistyöhön perustuvan verkostomarkkinoinnin pariin. Urheilu-urallaan Teri oppi asettamaan tavoitteita, pelaamaan reilusti ja uhraamaan aikaa menestyäkseen. Samoja periaatteita hän noudattaa myös verkostomarkkinoinnin parissa, ja hän on huomannut Synergy WorldWiden kannustavan juuri tällaiseen asenteeseen.

Teri päätti kokeilla verkostomarkkinointia 1970-luvulla ollessaan 22-vuotias. Hän saavutti valitsemassaan yrityksessä kaiken saavutettavissa olevan. Terin miehen työn vuoksi pariskunta muutti Saksaan, jossa he kasvattivat kolme lasta. Myöhemmin Teri palasi Isoon-Britanniaan ja liittyi toiseen verkostomarkkinointiyritykseen yhdessä äitinsä kanssa. Hän oli kyseisen yrityksen jäsen 20 vuotta ja saavutti korkeimman mahdollisen tason. Yrityksen liiketoimintamahdollisuudet Isossa-Britanniassa kuitenkin heikentyivät, ja Teri kääntyi toisen, lupaavan yrityksen puoleen. Se oli Synergy WorldWide.

”Aiomme levittää Synergyn sanomaa pitkin Isoa-Britanniaa”, Teri kertoo. ”Tiimini nousee aikaisin ja menee nukkumaan myöhään, jotta saamme liiketoiminnan kunnolla käyntiin.”

Vaikka Teri kuuluu nyt executive-kastiin, hänellä on omien sanojensa mukaan vielä paljon opittavaa. Hän pyrkiikin kartuttamaan tietojaan ja taitojaan joka päivä. Tällä hetkellä hän opettelee pitämään vaikuttavampia esityksiä ja näyttämään parempaa esimerkkiä sponsoriensa, Diamond Executive Bart Woodcookin ja Presidential Executive Paul Bladin, tavoin.

”Minulla on vielä paljon tehtävää”, Teri sanoo. ”Asenteeni on kuitenkin aina myönteinen. Äitini neuvoi minua kiertämään negatiiviset ihmiset kaukaa.”

Teri tiimeineen valmistautuu jo Synergyn uusien tuotteiden ja ohjelmien julkaisuun. Hänen organisaationsa jäsenet testaavat parhaillaan rajoitetun ajan saatavilla ollutta puhdistuspakettia, jotta heillä on kokemusta tuotteista, kun virallinen puhdistuspaketti tulee markkinoille. Synergyn tuoteohjelmien mutkattomuus on Terin mieleen. Hän uskoo, että se houkuttelee muitakin liiketoiminnan pariin.

”On minun tehtäväni pitää asiat yksinkertaisina”, Teri sanoo. ”Kukaan ei ryhdy monistamaan monimutkaisia menetelmiä, ja tällä alalla monistaminen on elinehto.”

Terin mielestä Synergyn tarjoama tilaisuus on loistava, koska yritys ja sen tuotteet voivat auttaa niin monia ihmisiä. Hänelle on kunnia olla työskennellä sellaisen yrityksen kanssa, joka panostaa tieteeseen ja tekniikkaan ja pyrkii tuottamaan aidosti laadukkaita tuotteita. Siksi hänen on myös helppo kertoa tapaamilleen ihmisille Synergy WorldWidesta.

”Synergy WorldWide vie verkostomarkkinoinnin uusiin ulottuvuuksiin”, Teri toteaa.

CONVERSATION

Instagram

Follow Us