Syyskuun huippurekrytoijat: Anna-Maija ja Hannu Kreivi


Onnittelut Suomen syyskuun huippurekrytoijille! Tämän nimikkeen ansaitakseen tiimin jäsenellä on oltava eniten sponsoroituja uusia jäseniä yhden kuukauden aikana.

Parhaan rekrytoijan haaste on saatavilla joka kuukausi kaikilla Pohjoismaiden markkinoilla joulukuuhun 2016 asti. Se kannustaa tiimin jäseniä kaikkialla Pohjoismaiden alueella laajentamaan liiketoimintaansa rekrytointiaan tehostamalla ja jakamalla Synergy-visionsa useamman perinnön jättämisestä kiinnostuneen ihmisen kanssa.

ENSIMMÄINEN SIJA
Anna-Maija ja Hannu Kreivi

Yhteensä lähes kolme vuosikymmentä verkostomarkkinointikokemusta keränneet Team Elitet Anna-Maija ja Hannu Kreivi ovat vaikuttava tiimi. He ovat ansainneet kollegoidensa kunnioituksen ja ihailun Suomessa ja koko Euroopassa. Voitettuaan nyt vuoden 2016 ensimmäisen Huippurekrytoija-haasteen Kreivit haluavat jatkaa menestystään ja pyrkiä Synergyn vuoden parhaiksi rekrytoijiksi!

Hankkimalla jopa 6 uutta jäsentä syyskuussa – eniten koko Pohjoismaiden markkinoilla – Kreivit ovat asettaneet uudet standardit menestyksekkään Synergy-liiketoiminnan kasvattamiselle. Kreivit järjestävät joka kuukausi useita koulutustapaamisia ja tiedotustilaisuuksia auttaakseen tiimiään henkilökohtaisessa kehittymisessä. Tämä käytännönläheinen lähestymistapa osoittaa, miten valmiita Kreivit ovat laittamaan itsensäkin likoon johtajina. Se on myös olennainen osa heidän kykyään hankkia uusia lahjakkuuksia Synergy-perheeseen.

”Johtajan täytyy olla aina valmiina auttamaan”, Anna-Maija sanoo. ”Hyvä johtaja luottaa tiiminsä jäseniin ja heidän kykyynsä oppia ja kasvaa. Hyvä johtaja auttaa tiimin jäseniä määrittämään kehitystarpeensa henkilökohtaisella tasolla. On tärkeää varmistaa, että kaikki menestyvät, sillä menestys synnyttää motivaatiota.”

CONVERSATION

Instagram

Follow Us