Synergyn sponsoroima vapaaottelija Superior Challengeen



Superior Challenge on Euroopan suurimpia vapaaottelutapahtumia, ja siihen osallistuu koko joukko tunnettuja ja kokeneita kilpailijoita. Tänä vuonna mukana on myös Synergyn sponsoroima Malin Hermansson. Superior Challenge järjestetään Tukholmassa 2.12., ja Malin valmistautuu paraikaa harjoittelemalla ahkerasti.

Naisten vapaaottelu on kovassa nousussa, ja Malin on otettu kutsusta tapahtumaan, johon osallistuu niin monta maineikasta kilpailijaa. Hän on kiitollinen Ronda Rouseyn ja Joanna Jędrzejczykin kaltaisille vapaaottelijoille, jotka ovat kasvattaneet ihmisten tietoisuutta vapaaottelusta naisten lajina.

”Lajia harrastaa nykyään monta kovaa naista”, Malin sanoo. Me Synergyllä uskomme, että Malin itse on yksi heistä.

Vapaaottelu on Malinille henki ja elämän, ja tämänkaltaisessa kisassa otteleminen on ollut hänen tavoitteensa jo vuosia.

”Vapaaottelu on äärimmäisen haastavaa sekä fyysisesti että henkisesti”, hän toteaa. ”Laji kehittyy jatkuvasti, ja uutta opittavaa ja työstettävää on aina.”

Malin myöntää, että hän itse on haasteista suurin. Päivittäiseen harjoitteluun ja terveellisen ruokavalion noudattamiseen tarvitaan itsekuria. Hänen täytyy hioa ottelutaitojaan ja huolehtia terveydestään herpaantumatta.

”Synergyn tuotteista on ollut minulle paljon hyötyä”, Malin kertoo. ”Käytän kaikkia tuotteita, ja ne ovat minulle todella tähdellisiä. Ilman niitä en todellakaan pystyisi harjoittelemaan yhtä kovasti ja palautuisin huomattavasti huonommin.”

Malin harjoittelee tällä hetkellä kahdesti päivässä. Aamuisin hän keskittyy voimaan ja lihashuoltoon ja iltaisin vapaaottelutekniikkaan. Pian hän lähtee Balille teholeirille, jota hän uskoo tarvitsevansa pärjätäkseen Superior Challengessa joulukuussa.

Suuret organisaatiot, kuten Ultimate Fighting Championship ja Bellator MMA, etsivät uusia kykyjä juuri Superior Challengen kaltaisista tapahtumista. Malin odottaakin mielenkiinnolla, avaako tapahtuma hänelle uusia ovia.


Tule mukaan kannustamaan Malinia! Superior Challenge näytetään Viaplayllä Pay-Per-View-tapahtumana. Synergyn tuotteiden ansiosta Malin lähtee kilpailuun huippuvedossa.


CONVERSATION

Instagram

Follow Us