Uusi Team Manager: Kyllikki Takala


Team Manager Kyllikki Takala käy kerran vuodessa messuilla esittelijänä. Positiivisesta esittelijästä ei voisi arvata asioivansa 76-vuotiaan kanssa! Aktiivisena naisena Kyllikki elää vauhdikasta ja monipuolista elämää mottonaan ”haasteet on tarkoitettu voitettavaksi!”. Hän tanssii ja hiihtää, vetää eläkeläisten jumppaa, käy vesijumpassa, tekee kahden talon pihatyöt, hoitaa mökin, kyläilee piristämässä ja auttamassa iäkkäitä naapureitaan sekä hyppii trampoliinilla lähes päivittäin.

”Ajattelin heti kun kuulin Synergyn tuotteista, että tämä on minulle suuri lahja! Minulla on ollut ongelmia terveyden kanssa hetkellisesti ja haluan satsata terveyteni ylläpitämiseen” Kyllikki kertoo. Ensivaikutelma osoittautui oikeaksi ja hän on todella tyytyväinen tuotteisiin: ”Synergyn aikana olen voinut todella hyvin! Olen käyttänyt tuotteita nyt jo yli kuusi vuotta joka päivä”.

Kyllikki rakastaa matkustamista. Hän matkustelee ystävien ja sukulaisten kanssa niin että vauhti huimaa välillä nuorempiakin! Toissa keväänä hän lähti Japaniin poikansa ja lapsenlapsiensa luokse ja jatkoi 10 tunnin lennolta suoraan kaupungille päiväksi. ”Sanoin eikä mitään, lähdetään heti vaan kaupungille, sillä kirsikankukkien puhkeaminen oli parhaimmillaan ja väkeä oli valtavasti liikkeellä. Kuljimme koko viikon ylös ja alas metron portaita sekä kävelimme valtavasti, se oli yhtä kuntolenkkiä koko viikko!” hän kertoo innostuneena. Suomeen palatessa Kyllikki käväisi nopeasti kotona vaihtamassa tavarat ja ajoi heti seuraavana yönä mökille Lappiin. Lapissa hän teki kesän aikana myös viikon vaelluksen. ”Olin todella tyytyväinen ja yllättynyt että jaksoin niin hyvin! Synergyn kanssa Kyllikki on matkustanut konferensseihin Las Vegasiin, Kööpenhaminaan, Souliin, Barcelonaan, Innsbruckiin, Roomaan ja Wieniin.

Positiivisuus ja hyvän jakaminen ovat saaneet Kyllikin viemään hyvää viestiä Synergystä eteenpäin: -”Haluan kertoa Synergystä muille sillä olen saanut tästä itselleni tosi paljon lisää virtaa! En ole enää työelämässä ja saan tästä paljon hyvää tekemistä kuten hauskoja reissuja  kivojen ihmisten kanssa. Olen saanut uusia ystäviä ja saan olla enemmän tekemisissä monien vanhojen ystävien kanssa.”  Työn tekeminen hyvän asian eteen on palkitsevaa, haluan että toisetkin tulevat pirteiksi ja terveiksi! Toivon että ihmiset ymmärtävät ajoissa hoitaa itseään ja voivat olla hyvässä kunnossa sekä elää hyvää elämää!”.

CONVERSATION

Instagram

Follow Us