Skandinavian alueelle uusi General Manager

Synergyn Skandinavian alueen General Manageriksi Suomen, Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Islannin markkina-alueille on 11.5.2015 alkaen nimitetty Benjamin Clarholm-Anton. Hän on aiemmin toiminut Synergyn Euroopan alueen myynti- ja markkinointijohtajana.

Ennen siirtymistään Ruotsiin yhdeksi Euroopan alueen General Manageriksi Benjamin toimi Synergyn myynti- ja markkinointijohtajana Aasian-Tyynenmeren markkina-alueella. Hän on tehnyt arvokasta työtä Euroopan markkina-alueiden toiminnan hyväksi osallistumalla sellaisten tapahtumien ja toimintojen järjestämiseen, jota on vaikeaa organisoida Yhdysvaltojen  pääkonttorista käsin. Uudessa asemassaan Benjamin tuo Synergy Skandinavian käyttöön vankan ammattitaitonsa sekä työmoraalinsa ja monipuolisen työkokemuksen.

Benjamin on työskennellyt kansainvälisissä järjestöissä Ugandassa, Keniassa ja Haitilla sekä Euroopan Unionin palveluksessa Belgiassa. Vuonna 2012 Benjamin liittyi eurooppalaisen suoramyyntiyrityksen Oriflamen toimintaan työskennellen myynti- ja markkinointiprojekteissa Thaimaassa, Laosissa, Kambodzhassa, Myanmarissa ja Indonesiassa. Benjamin on Ruotsin kansalainen ja puhuu ruotsin lisäksi sujuvasti englantia, norjaa ja ranskaa. Hänellä on maisterin tutkinnot Uppsalan yliopistosta pääaineina yleinen valtio-oppi ja kansainväliset suhteet sekä Yhdysvalloissa Connecticutin yliopistosta pääaineena sosiologia.\

Me Synergy WorldWidella kiitämme Bengt Emanuelssonia näistä kuudesta vuodesta ja omistautumisesta Synergyn Euroopan markkina-alueen kehittämiseen toimitusjohtajana. Bengt tuli mukaan Synergyn toimintaan huhtikuussa 2009, ja hänen toimintansa on ollut ensiarvoisen tärkeää Euroopan markkina-alueen kasvulle. Olemme kiitollisia hänen sitoutumisestaan, kovasta työstä ja omistautumisesta Synergyn toiminnalle. Toivotamme Bengtille kaikkea hyvää hänen siirtyessään uusien haasteiden pariin.

CONVERSATION

Instagram

Follow Us