Adele Pastoresta Italian ja Espanjan uusi General Manager


Synergy WorldWidella on ilo toivottaa tervetulleeksi Euroopan Synergyn johtoryhmän uusin jäsen Adele Pastore. Hän on vastuussa Italian- ja Espanjan-markkinoista, joilla on edessään jännittävä tulevaisuus. Adele syntyi ja varttui Italiassa, ja hän osaa italiaa, englantia ja ranskaa. Hänellä on kaksi tytärtä.

Adele on työskennellyt suoramyyntialalla 1970-luvulta lähtien. Hän aloitti uransa Avonin myyntipäällikkönä, ja hän on toiminut kansallisissa johtotehtävissä myös yritykset Amwayn. Adele on esimerkillinen kouluttaja, ja myynti- ja markkinointitiimien kehittäminen on hänen ydinosaamistaan.

Adelen tavoitteena on nostaa Italia ja Espanja Synergyn huippumarkkinoiksi Euroopassa. Hän uskoo yritykseen, koska se tukee ja kunnioittaa jäseniään ja asiakkaitaan ja antaa näille tunnustusta. Adele tuo lisävahvistusta Euroopan jo muutenkin vankkaan tukitiimiin.

”Pidän tästä alasta siksi, että pääsen muodostamaan ihania ihmissuhteita eri puolilla maailmaa ja saan auttaa ihmisiä saavuttamaan tavoitteitaan”, Adele kertoo.

On kunnia saada Synergy WorldWiden joukkoihin Adelen kaltainen henkilö. Vuosikymmenien kokemuksensa ansiosta hänestä on paljon hyötyä Synergyn Italian- ja Espanjan-markkinoilla. Adelen johdolla niiden tulevaisuus näyttää entistäkin lupaavammalta!


CONVERSATION

Instagram

Follow Us