ASIAKASPALVELU KIINNI: Keskiviikkona 1.5. Synergyn Barcelonan toimisto on kiinni pyhäpäivän johdosta. Normaalit aukioloajat taas 2.5. alkaen. Muistathan suunnitella ajoissa. Kiitos!
Toivotamme lahjakkaan Raffaella Orlandin tervetulleeksi Synergy Euroopan johtoryhmään!
Liittyessään Synergyn johtoryhmään Raffaella on toimitusjohtajana Synergy Italiassa, jossa hän on vaikuttanut ratkaisevasti Italian liiketoimintojen perustamiseen ja kehittämiseen. Raffaellan verkostomarkkinointikokemus ja positiivinen luonne ovat olleet Synergy Italian kasvun kantava voima.
"En halua ajatella pelkästään yksilöitä vaan luoda yhteisön", Raffaella toteaa. "Synergyn edut eivät rajoitu palkkioihin ja tuotteisiin, sillä kysymys on myös yhteisöllisyydestä. Haluan olla uuden konseptin puolestapuhuja. Haluan kertoa, että Synergy-liiketoiminta hyödyttää maailmanlaajuista yhteisöä, ei vain paria miljoonääriä. On ollut hienoa olla mukana seuraamassa, miten tuhannet italialaiset ovat muuttaneet elämäänsä Synergy-liiketoiminnan ansiosta."
Raffaella asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa Roomassa lähellä Colosseumia. Hänen sukunsa on asunut Roomassa jo kuuden sukupolven ajan. Raffaellan aviomies työskentelee verkostomarkkinoinnin palkkio-ohjelmien konsulttina. Raffaella on matkustanut paljon ulkomailla, ja hän puhuu italian ohella sujuvasti ranskaa, portugalia, espanjaa ja englantia.
Koulutukseltaan tämä verkostomarkkinoinnin asiantuntija on avaruustutkija. Hän on suorittanut maisterin tutkinnon avaruusteknologiassa Delftin teknisessä korkeakoulussa ja työskennellyt NASA:n Euroopan ja Amerikan avaruusjärjestön projektijohtajana. Hän suunnitteli NASA:n satelliittiviestinnän maa-antenniaseman Keniaan ja johti sen käyttöönottoa sinne.
Sosiaalisen median hyödyntäminen
Sosiaalinen media (some) on tänä päivänä erittäin tärkeä kommunikointikanava. Voit hyödyntää sosiaalisen median ilmaisia markkinointityökaluja ja niiden avulla saada lisää näkyvyyttä sekä tehokkuutta rakentaessasi Synergy liiketoimintaasi.
Sosiaalisen median hyödyntämisen tulee olla ammattimaista ja se voi tuottaa vaikeuksia joillekin ihmisille, jotka haluavat julkisuutta liiketoiminnalleen Facebookin ja Twitterin verkostoissa. Sosiaalisen median hallinta vaatii aikaa ja oppimista, ja ennen kaikkea selkeää toimintatapaa.

Kaksi Euroopan markkina-alueen huipputiimijohtajaa, Eric ja Kati Gammals, käyttävät sosiaalista mediaa runsaasti hyväkseen Synergy-liiketoiminnassaan.
“Henkilökohtaisten tapahtumien, omien kertomusten, kuvien ja omaan elämäntapaan liittyvien tietojen jakaminen on olennainen osa ammattimaista toimintaa”, toteaa Kati. "Sosiaalinen media ei sovellu perinteiseen kaupankäyntiin, mutta verkostomarkkinointiin se sopii täydellisesti: kysymyshän on tietojen jakamisesta eikä mainostamisesta tai myymisestä."
Seuraavassa muutamia vinkkejä, miten voit hyödyntää sosiaalista mediaa Synergy-liiketoiminnassasi:
Ole positiivinen. Muista, että olet yhtiön käyntikortti ja mieti ennen postausta, millaista energiaa viestisi tartuttaa. Omien ongelmien jakaminen ei hyödytä ketään.

Uusi varatoimitusjohtaja, Aasian ja Tyynenmeren alue
Synergy Worldwidella on ilo ilmoittaa, että Fredrik Widell on liittynyt Synergyn johtoryhmään, jossa hän toimii uutena Synergyn Aasian ja Tyynenmeren alueen toimintojen johtajana. Fredrik Widell vastaa kaikista yhtiön Aasian ja Tyynenmeren markkina-alueen toiminnoista ja raportoi suoraan Synergyn toimitusjohtajalle Dan Normanille.
"Olen iloinen saadessani Fredrikin johtoryhmään", Norman toteaa. "Hänessä yhdistyy sellainen kokemus ja taito, joiden avulla näiden vahvojen markkina-alueiden kasvu voi saavuttaa aivan uusia tasoja. On hienoa saada Fredrik Synergyn johtoryhmään."
Tietoja FredrikWidellistä:
Fredrik Widellin urahistoriaan kuuluu useiden vuosien kokemus 7-Eleven-ketjun Pohjoismaiden liiketoiminnan kehitysjohtajana. Sieltä Widell siirtyi suuren ruotsalaisen verkostomarkkinointiyrityksen varatoimitusjohtajaksi ja Aasian ja Tyynenmeren alueen johtajaksi. Hänen johdollaan yhtiön tuotteiden myynti kasvoi merkittävästi Aasian markkina-alueella. Fredrik Widell on suorittanut Lontoon Schiller International Universityssa BBA-tutkinnon pääaineenaan johtaminen ja kansainvälinen liiketoiminta.

Lokakuu 2013 tunnustukset
Alla on listattu kaikki Euroopassa asuvat tiiminjäsenet, jotka lokakuussa nousivat uusille pin-tasoille. Onnea kaikille ja suuri kiitos, että panostatte aikaa ja energiaa Synergy-liiketoimintanne rakentamiseen!
Lokakuu

Team Director
Arja Tolvanen (Finland)
Team Manager
Marlis Hoffman (Germany)
Turid Jacobsen (Norway)
Michał i Aldona Mosiejko (Poland)
Alternativmedicinskapraktiken I Örebro Hb (Sweden)
Liisa Jalonen (Finland)
Team Leader
Anne Grete Solhaug (Norway)
Odd Fredriksen (Norway)
Fred Greene (Ireland)
Janicki Bogusław Bronisław (Poland)
Antonio Manuel Miraldes (Spain)
Ann-kristin Fösker (Sweden)
Maria Danielsson (Sweden)
Ritva Sarpa-aho (Finland)
Gold
Odd Fredriksen (Norway)
Ester Olsen (Norway)
Päivi Sinitalo (Finland)
Gunlaug Olsen (Norway)
Antonio Manuel Miraldes (Spain)
Maria Danielsson (Sweden)
Jonna ja Janne Palmu (Finland)
Ritva Sarpa-aho (Finland)
*Klikkaamalla tästä saat esiin lokakuu 2013 tulokset

Osallistu Suomen Kick Off 2014 tilaisuuteen

Synergy Finland Kick Off 2014 tilaisuus järjestetään Helsingissä 26.1. ja se tulee olemaan upea uuden vuoden startti.
Tilaisuuteen osallistuu myös Synergyn perustaja ja pääjohtaja Dan Higginson.
Tätä sinä et halua jättää väliin! Tule mukaan kouluttautumaan ja ota mukaan koko tiimisi.
Nähdään Kick Off tilaisuudessa!
General Managerin Viesti
Synergyn Pohjois-eurooppa markkina-alueella tapahtuu!

Helsingin Go for Gold koulutus oli mahtava tapahtuma. Tämän jälkeen seuraavana viikonloppuna Islannissa pidetyssä koulutustilaisuudessa tiimijäsenet saivat uusia työkaluja Synergy-liiketoimintaan ja Synergy-tuotteista tiedottamiseen tällä kasvavalla markkina-alueella. Haluan kiittää Islannin tapahtumista erityisesti Eric ja Kati Gammalsia sekä Stein Magne Osmoenia ja Ingrid Haugania.
Global Summit 2013-maailmankonferenssi on tuoreessa muistissa, ja kasvumahdollisuuksien aiheuttama innostus on käsin kosketeltavaa. Oli hienoa olla henkilökohtaisesti mukana tässä megatapahtumassa yhdessä teidän kanssanne. Jokaiselle meistä Soul on antanut lisää voimia ja innostusta uutta ennätysvuotta 2014 varten. Synergy WorldWide on todellakin ajan hermolla. Mahdollisuudet ovat loputtomat.
Seuraava huippukonferenssimme järjestetään alueellisena tapahtumana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 15 Euroopan maan markkina-alueen jäsenet kokoontuvat Euroopan huippukonferenssiin Espanjassa, kauniissa Barcelonassa! Merkitse jo nyt Euroopan konferenssin ajankohta 25.-27.9.2014 kalenteriisi, jotta et jää pois tästä huipputapahtumasta.
Monet pohjois-euroopan alueen tiimijäsenet saavuttivat uusia tasoja syyskuussa. Onnittelut erityisesti Dennis Blomille Ruotsista: hän oli ainoa tiimijäsen Euroopassa, joka saavutti Team Manager -tason syyskuussa. Onnittelemme hienosta saavutuksesta! Denniksen tapaiset päämäärähakuiset ja päättäväiset pohjois-euroopan alueen tiimijohtajat vievät Synergyn toimintaa jatkuvasti eteenpäin näillä markkina-alueilla.
Jokaisella teistä on valtavat menestymisen mahdollisuudet. Käytössämme on lukuisia työkaluja, esimerkiksi aloituspakkaukset ja Pulsen tukimateriaalit. Olemme saaneet myös uuden työkalun, Day 1 Presentation -esittelyn, jonka suosio kasvaa jatkuvasti. Sen avulla voi tutustua nopeasti Synergyn toiminta-ajatukseen, tuotteisiin ja palkkiojärjestelmään. Voit ladata sen helposti tietokoneellesi napsauttamalla PowerPoint-linkkiä Pulsen Tukimateriaalit (Resources) -välilehdellä.
Osallistu syksyn tapahtumiin ja tartu niiden antamiin mahdollisuuksiin. Valmistaudu itse ja valmistele liiketoimintaasi menestyksellistä vuotta 2014 varten keräämällä kaikki mahdollinen tarjolla oleva tieto ja kokemus.
Toivottavasti tapaamme tulevissa tilaisuuksissa!
Bengt Emanuelsson
General manageri
Synergy WorldWide

Onko Mistify vain tavallinen marjamehu?
Mutta onko Mistify todellakin niin suurenmoinen tuote?
Onhan markkinoilla paljon muitakin samantyyppisiä tuotteita. Ja kilpailu niiden välillä on kovaa. Brasilialainen Acai-marja on herättänyt suurta huomioita hyvien terveysvaikutusten ansiosta, ja siitä on tullut sen vuoksi tunnettu kaikkialla.
Eli onko Mistify vain kuten mikä tahansa markkinoilla oleva tuote?
Vastaus: Ei, Mistify ei ole samanlainen kuin muut.
Se on todella tehokas antioksidanttiravinnelisä, joka pystyy auttamaan ihmisiä monella tavalla. Mistifyn koostumus on suunniteltu huolellisesti ja se auttaa elimistöä taistelemaan vapaita radikaaleja vastaan. Se on suunniteltu antamaan elimistölle juuri sitä luontaista voimaa, joka ikävä kyllä puuttuu useampien ihmisten ruokavaliosta. Mistify-tuotteen käyttämisen hyödyt ovat todelliset.
Ja mitä kilpailuun tulee, Mistify on ylivoimainen.
Tämän vertailututkimuksen tulokset julkaisi puolueeton laboratorio, jolla ei ole yhteyksiä Synergy WorldWideen. Tutkimuksessa verrattiin eri tuotteiden ORAC- (Oxygen Radical Absorbance Capacity), katekiini-, antosyaniini- ja kasvifenoli-arvoja. Mistifyn lisäksi vertailussa oli alan johtavia tuotteita. Mistify sai tutkimuksessa parhaat tulokset niin ORAC- (Oxygen Radical Absorbance Capacity) katekiini-, antosyaniini- ja kasvifenoli-arvoissa. Katso tulokset tästä.
Mitä tulee antioksidanttiaktiivisuuteen, yllä olevat kaaviot osoittavat, että Mistifyn koostumus havaittiin parhaaksi. Jokainen pullo Mistify-tuotetta on täynnä vapaita radikaaleja vastaan taistelevia ainesosia täyteaineiden sijaan.
Sinun ei tarvitse uskoa meitä. Ala lisäämään Mistify-tuotetta päivittäiseen ravintoosi ja koe tulokset itse.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)
Etsi Blogista
BLOGIARKISTO
-
▼
2024
(24)
- ▼ huhtikuuta 2024 (6)
- ► maaliskuuta 2024 (3)
- ► helmikuuta 2024 (5)
- ► tammikuuta 2024 (10)
-
►
2023
(78)
- ► joulukuuta 2023 (4)
- ► marraskuuta 2023 (7)
- ► lokakuuta 2023 (7)
- ► syyskuuta 2023 (6)
- ► elokuuta 2023 (3)
- ► heinäkuuta 2023 (5)
- ► kesäkuuta 2023 (5)
- ► toukokuuta 2023 (8)
- ► huhtikuuta 2023 (9)
- ► maaliskuuta 2023 (6)
- ► helmikuuta 2023 (7)
- ► tammikuuta 2023 (11)
-
►
2022
(91)
- ► joulukuuta 2022 (5)
- ► marraskuuta 2022 (9)
- ► lokakuuta 2022 (5)
- ► syyskuuta 2022 (16)
- ► elokuuta 2022 (4)
- ► heinäkuuta 2022 (6)
- ► kesäkuuta 2022 (11)
- ► toukokuuta 2022 (4)
- ► huhtikuuta 2022 (5)
- ► maaliskuuta 2022 (6)
- ► helmikuuta 2022 (10)
- ► tammikuuta 2022 (10)
-
►
2021
(104)
- ► joulukuuta 2021 (8)
- ► marraskuuta 2021 (12)
- ► lokakuuta 2021 (11)
- ► syyskuuta 2021 (8)
- ► elokuuta 2021 (9)
- ► heinäkuuta 2021 (10)
- ► kesäkuuta 2021 (10)
- ► toukokuuta 2021 (8)
- ► huhtikuuta 2021 (7)
- ► maaliskuuta 2021 (6)
- ► helmikuuta 2021 (7)
- ► tammikuuta 2021 (8)
-
►
2020
(85)
- ► joulukuuta 2020 (7)
- ► marraskuuta 2020 (6)
- ► lokakuuta 2020 (10)
- ► syyskuuta 2020 (3)
- ► elokuuta 2020 (4)
- ► heinäkuuta 2020 (7)
- ► kesäkuuta 2020 (6)
- ► toukokuuta 2020 (7)
- ► huhtikuuta 2020 (9)
- ► maaliskuuta 2020 (11)
- ► helmikuuta 2020 (7)
- ► tammikuuta 2020 (8)
-
►
2019
(83)
- ► joulukuuta 2019 (6)
- ► marraskuuta 2019 (6)
- ► lokakuuta 2019 (6)
- ► syyskuuta 2019 (3)
- ► elokuuta 2019 (6)
- ► heinäkuuta 2019 (9)
- ► kesäkuuta 2019 (6)
- ► toukokuuta 2019 (7)
- ► huhtikuuta 2019 (8)
- ► maaliskuuta 2019 (7)
- ► helmikuuta 2019 (7)
- ► tammikuuta 2019 (12)
-
►
2018
(128)
- ► joulukuuta 2018 (10)
- ► marraskuuta 2018 (7)
- ► lokakuuta 2018 (14)
- ► syyskuuta 2018 (10)
- ► elokuuta 2018 (12)
- ► heinäkuuta 2018 (9)
- ► kesäkuuta 2018 (12)
- ► toukokuuta 2018 (10)
- ► huhtikuuta 2018 (10)
- ► maaliskuuta 2018 (8)
- ► helmikuuta 2018 (8)
- ► tammikuuta 2018 (18)
-
►
2017
(118)
- ► joulukuuta 2017 (7)
- ► marraskuuta 2017 (13)
- ► lokakuuta 2017 (20)
- ► syyskuuta 2017 (7)
- ► elokuuta 2017 (7)
- ► heinäkuuta 2017 (9)
- ► kesäkuuta 2017 (9)
- ► toukokuuta 2017 (12)
- ► huhtikuuta 2017 (6)
- ► maaliskuuta 2017 (11)
- ► helmikuuta 2017 (6)
- ► tammikuuta 2017 (11)
-
►
2016
(213)
- ► joulukuuta 2016 (11)
- ► marraskuuta 2016 (14)
- ► lokakuuta 2016 (17)
- ► syyskuuta 2016 (16)
- ► elokuuta 2016 (14)
- ► heinäkuuta 2016 (19)
- ► kesäkuuta 2016 (18)
- ► toukokuuta 2016 (20)
- ► huhtikuuta 2016 (24)
- ► maaliskuuta 2016 (25)
- ► helmikuuta 2016 (21)
- ► tammikuuta 2016 (14)
-
►
2015
(165)
- ► joulukuuta 2015 (22)
- ► marraskuuta 2015 (15)
- ► lokakuuta 2015 (23)
- ► syyskuuta 2015 (17)
- ► elokuuta 2015 (10)
- ► heinäkuuta 2015 (9)
- ► kesäkuuta 2015 (9)
- ► toukokuuta 2015 (14)
- ► huhtikuuta 2015 (14)
- ► maaliskuuta 2015 (13)
- ► helmikuuta 2015 (8)
- ► tammikuuta 2015 (11)
-
►
2014
(125)
- ► joulukuuta 2014 (16)
- ► marraskuuta 2014 (10)
- ► lokakuuta 2014 (19)
- ► syyskuuta 2014 (7)
- ► elokuuta 2014 (8)
- ► heinäkuuta 2014 (10)
- ► kesäkuuta 2014 (7)
- ► toukokuuta 2014 (9)
- ► huhtikuuta 2014 (8)
- ► maaliskuuta 2014 (10)
- ► helmikuuta 2014 (8)
- ► tammikuuta 2014 (13)
-
►
2013
(96)
- ► joulukuuta 2013 (10)
- ► marraskuuta 2013 (10)
- ► lokakuuta 2013 (10)
- ► syyskuuta 2013 (10)
- ► elokuuta 2013 (9)
- ► heinäkuuta 2013 (9)
- ► kesäkuuta 2013 (6)
- ► toukokuuta 2013 (3)
- ► huhtikuuta 2013 (5)
- ► maaliskuuta 2013 (8)
- ► helmikuuta 2013 (5)
- ► tammikuuta 2013 (11)
-
►
2012
(93)
- ► joulukuuta 2012 (10)
- ► marraskuuta 2012 (6)
- ► lokakuuta 2012 (4)
- ► syyskuuta 2012 (4)
- ► elokuuta 2012 (13)
- ► heinäkuuta 2012 (13)
- ► kesäkuuta 2012 (12)
- ► toukokuuta 2012 (5)
- ► huhtikuuta 2012 (7)
- ► maaliskuuta 2012 (6)
- ► helmikuuta 2012 (8)
- ► tammikuuta 2012 (5)
-
►
2011
(14)
- ► joulukuuta 2011 (4)
- ► marraskuuta 2011 (4)
- ► lokakuuta 2011 (6)