Uusi Team Manager: Marianne Henriksen

7.10.17


Osteopaatti ja yrittäjä Marianne Henriksen on Euroopan tuoreimpia Team Managereita – ja huipputason hyvinvoinnin ilmentymä.

Synergyn tarjoama mahdollisuus vakuutti Mariannen jo ensi metreillä. Hän tiesi tuotteiden olevan laadukkaita, ja kierros Synergyn valmistuslaitoksella sekä Hughes Center for Research and Innovation -tutkimuskeskuksessa pian sen avaamisen jälkeen vain vahvisti tätä käsitystä. Myös palkkio-ohjelma oli naisen mieleen, ja hänen luottamuksensa johtotiimiin oli vankkumaton.

”Voin luottavaisin mielin todeta löytäneeni minulle sopivan yrityksen”, Marianne sanoo. ”Pidän kiinni Synergy-perheestäni.”

Jo Team Leader -tason saavuttaminen vahvisti Mariannen luottamusta omiin johtajuustaitoihinsa. Team Leaderistä Team Manageriksi hän nousi omien sanojensa mukaan johdonmukaisuudella.

”Minulla on nyt enemmän kokemusta. Lisäksi uskon, että muutkin huomaavat minun rakastavan työtäni”, hän sanoo.

Marianne nauttii nähdessään, kuinka hänen organisaationsa jäsenet toteuttavat unelmiaan. Hänen mukaansa tiimi on täynnä lämminsydämisiä ihmisiä, joita hän odottaa löytävänsä lisää. Hän uskoo Trulūm-ihonhoitotuotteiden tuovan mukanaan myös uusia asiakkaita, jotka vahvistavat liiketoimintaa entisestään.

”En hetkeäkään epäillyt, etteivätkö uudet tuotteet olisi hyviä”, Marianne kertoo. ”Olen testannut niitä itse, ja ne toimivat luvatusti. Koko yrityksen sanoma on musiikkia minun korvilleni.”

Marianne tuntee olevansa etuoikeutettu, koska hän saa työskennellä itsenäisesti omaksi tuntemallaan alalla yhdessä lahjakkaiden ja kannustavien ihmisten kanssa. Hän on todellinen inspiraation lähde muille. Hän arvostaa jatkuvaa henkilökohtaista kasvua ja oppimista, ja hän haluaa olla mahdollisimman hyvä äiti 8-vuotiaalle tyttärelleen. Marianne pitää ulkoilusta, liikunnasta, matkailusta, nauramisesta ja lukemattomista muista asioista – ja siksi hänen kanssaan onkin niin mukava työskennellä ja viettää aikaa.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä hän vielä saavuttaakaan!

Synergy WorldWide

Some say he’s half man half fish, others say he’s more of a seventy/thirty split. Either way he’s a fishy bastard.