Synergy jälleen ”tervein yritys”


Interactive Health on nimennyt Synergy WorldWiden / Nature’s Sunshinen yhdeksi Amerikan terveimmistä yrityksistä seitsemäntenä vuonna peräkkäin.

Interactive Health arvioi vuosittain yli 1 400 yritystä. Vuonna 2013 vain 68 yritystä ansaitsi tämän tunnustuksen. Seitsemänä vuonna peräkkäin palkinnon on saanut Synergyn/NSP:n lisäksi vain kaksi muuta yritystä.

”Meille on kunnia palkita Nature’s Sunshine jälleen yhtenä Amerikan terveimmistä yrityksistä”, Interactive Healthin johtaja Joseph O’Brien sanoo. ”Nämä organisaatiot ovat luoneet terveyskulttuurin, jossa ei tyydytä vain auttamaan riskiryhmiin kuuluvia työntekijöitä parantamaan terveyttään. Ne ovat keksineet luovia tapoja tehdä yksilöiden ja yrityksen hyvinvointitavoitteiden saavuttamisesta hauskaa.”

Synergy WorldWiden tavoitteena on parantaa ihmisten elämänlaatua kaikkialla maailmassa innovatiivisten ja laadukkaiden terveysratkaisujen avulla. Tavoite sisältää työntekijöiden kannustamisen terveellisempien elintapojen omaksumiseen. ”Terveyskulttuuriimme” kuuluu erilaisia ohjelmia, joita järjestetään ympäri vuoden. Niitä ovat esimerkiksi seuraavat:

12 viikon kuntohaaste
vuosittain järjestettävä 5 kilometrin hupijuoksu/-kävely
Walktober-kävelyohjelma
kuntosalijäsenyyskorvaukset
vuosittain järjestettävät terveysmessut
ilmaiset yrityksen tuotteet.

Työntekijät saavat valita ohjelmat ja aktiviteetit, joihin he haluavat osallistua, ja osallistumisesta palkitaan.

Ohjelma myös toimii. Suuri osa Synergyn ja Nature’s Sunshinen työntekijöistä on saavuttanut parannuksia tärkeillä alueilla. Saavutuksiin kuuluvat esimerkiksi verenpaineen aleneminen, LDL-kolesterolin ja triglyseriditason aleneminen ja verensokeritason parantuminen.

NSP:n johtaja Greg Probert on mielissään tunnustuksesta. ”On hienoa kuulua Amerikan terveimpien yritysten joukkoon”, hän sanoo. ”Tunnustus on todiste siitä, kuinka sitoutuneita olemme terveyteen. Työntekijämme ottavat vastuun elämästään. He tekevät töitä terveytensä eteen ja hyödyntävät hyvinvointiohjelmaa sekä muita työkaluja ja etuja. Olemme ylpeitä, että meidät palkittiin jälleen.”

NSP:n vakuutusetu- ja hyvinvointipäällikkö Christine Frazier toteaa näin: ”Nature’s Sunshine / Synergy WorldWide kuuluu tämän tittelin saavuttaneiden yritysten valioryhmään. Koko konsernin terveys on paranemaan päin, ja autamme ihmisiä pysymään terveempinä myös tulevaisuudessa. Terveet työntekijät tekevät yrityksestä vahvemman ja tuottavamman. Me emme tyydy sanoihin vaan luotamme tekoihin.”

Synergy WorldWide



CONVERSATION

Instagram

Follow Us