Synergy Espanjan lanseeraus

Synergy WorldWide avaa 11. markkinointialueensa Euroopassa käynnistäessään esiavausvaiheen Espanjassa ajalla 1.2.-12.3.2012. Näin Synergy jatkaa kansainvälistymistään ja laajenemistaan Euroopassa sekä sydänystävällisen viestin eteenpäinviemistä koko maailmalle.

Olemme iloisia, että Espanjassakin kaikki tiiminjäsenet pääsevät hyödyntämään Synergyn loistavaa Mega Match –palkkiojärjestelmää sekä nauttimaan Synergyn mahtavia tuotteita kuten Mistifyä, ProArgi-9 Plussaa sekä Phytolifeä.

Synergyn kasvu Euroopassa on ollut nopeaa, koska niin moni jakaa aktiivisesti tietoa Synergyn tuotteista ja liiketoimintamahdollisuudesta eteenpäin. Uskomme, että Espanjan liittyminen tuo kasvua koko Euroopan alueelle ja että se lisää myös muiden Euroopan markkina-alueidemme menestystä.

Esiavausvaiheen aikana on mahdollista varata paikka organisaatiosta ilman liittymismaksua tai aktivointitilausta. Myöhemmin paikan voi aktivoida maksamalla liittymismaksun ja tekemällä aktivointitilauksen. Tuotepaketit toimitetaan esiavausvaiheen jälkeen suoraan tiiminjäsenille ja palkkiot maksetaan jokaisen omalle pankkitilille Espanjassa.

Halutessanne hyödyntää esiavausvaihetta ja kirjata tässä vaiheessa ihmisiä mukaan, tulostakaa ja lähettäkää alustava aloituslomake huolellisesti täytettynä asiakaspalveluun postitse, sähköpostitse tai faksilla. Yhteystiedot löydät alta. Huom! Faksinumerona on tällä hetkellä kaukopuhelu, mutta se on vain väliaikainen. Numero muuttuu, kun saamme ilmaisnumeron käyttöömme.

Fax: 001 801 443 3279

Osoite:
1955 West Grove Parkway
Suite 100
Pleasant Grove, Utah 84602
USA

sähköpostiosoite: eucustomerservice@synergyworldwide.com

Esiavausvaiheen aikana järjestämme tilaisuuksia Espanjassa seuraavasti: Barcelona 19.2., Madrid 20.2. ja Alicante 21.2., joissa esitellään Synergy liiketoimintamahdollisuus sekä tuotteet. Jokaista tapahtumaa isännöivät Synergyn pääjohtaja Dan Norman ja Euroopan johtaja Bengt Emanuelsson. Tarkemmat tiedot tilaisuuksista (paikka, aika) ilmoitetaan ensi viikolla.

Mikäli teillä on kysymyksiä aiheesta, lähettäkää ne asiakaspalveluun sähköpostitse osoitteella: eucustomerservice@synergyworldwide.com. Olemme todella innoissamme Espanjan avauksesta ja toivotamme menestyksekästä tulevaisuutta uusille tiimijäsenillemme Espanjassa!

CONVERSATION

Instagram

Follow Us