Uudet Team Elite -jäsenet: Anna-Maija ja Hannu Kreivi


Suomen tuoreimmat Team Elite -jäsenet Anna-Maija ja Hannu ovat toimineet yrittäjinä koko elämänsä. He ovat todistaneet, että kiireisen kotielämän ja kannattavan liiketoiminnan välille on mahdollista löytää tasapaino. Anna-Maijalla on lähes 30 vuoden kokemus verkostomarkkinoinnista. Hannu lähti mukaan myöhemmin huomattuaan, kuinka tehokkaita Synergyn tuotteet ovat. Yhdessä he muodostavat loistotiimin, jota ihaillaan ja kunnioitetaan niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Anna-Maija ja Hannu ovat innoissaan Team Elite -nimikkeestä, mutta saavutus on vain yksi etappi matkalla kohti suurempia unelmia. Uuden tason lisäksi Anna-Maija ja Hannu saavuttivat huhtikuussa ensimmäistä kertaa Go Elite 10 -bonuksen. Samaan on kyennyt vain kourallinen muita eurooppalaisia tiimin jäseniä. Kannustavat ja kilpailuhenkiset Synergy-tiimiin kuuluvat ystävät sekä Skandinavian tiiminrakennuskampanja kannustivat Kreivejä olemaan huhtikuussa erityisen ahkeria, ja ahkeruus palkittiin uudella nimikkeellä.

”Monista pienistä motivaation lähteistä saa yhdessä paljon voimaa”, Anna-Maija sanoo.

Pariskunta on ylpeä tiiminsä jäsenten ammattimaisuudesta ja näiden päivittäisistä ponnisteluista liiketoiminnan eteen. Ammattimaisuus ei kuitenkaan syntynyt itsestään. Anna-Maija ja Hannu järjestävät kuukausittain lukuisia koulutus- ja tiedotustilaisuuksia, jotka edistävät tiimin jäsenten henkilökohtaista kehitystä. He uskovat, että jos tiimin jäsenet eivät kehitä itseään jatkuvasti, näiden on vaikeampi menestyä Synergyn jäsenenä.

”Johtajan täytyy olla aina valmiina auttamaan”, Anna-Maija sanoo. ”Hyvä johtaja luottaa tiiminsä jäseniin ja heidän kykyynsä oppia ja kasvaa. Hyvä johtaja auttaa tiimin jäseniä määrittämään kehitystarpeensa henkilökohtaisella tasolla. On tärkeää varmistaa, että kaikki menestyvät, sillä menestys synnyttää motivaatiota.”

Anna-Maija ja Hannu aikovat jatkossakin innostaa ihmisiä tekemään töitä Synergyn vision toteuttamiseksi ja kehittää vahvoja ja itsenäisiä Synergy-johtajia. He uskovat, että näin moni saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden.

”Olen saanut terveyteni takaisin Synergyn ansiosta”, Anna-Maija sanoo. ”Koko elämäni on nyt parempaa kuin ennen, sillä unelmamme käyvät toteen. Synergy on lahja, josta olen aidosti kiitollinen. Kuka tahansa voi saavuttaa terveyden ja vaurauden Synergyn kautta, jos hän vain on valmis siihen.”

CONVERSATION

Instagram

Follow Us