Luonnossa liikkuminen ja retkeily jälleen mahdollista Synergyn tuotteiden ansiosta


Jos joku olisi kysynyt tältä pariskunnalta viisi vuotta sitten, lähtisivätkö he kahdeksan päivän ja 70 kilometrin vaellukselle, he olisivat pitäneet kysymystä täysin järjettömänä.

Muutamia viikkoja sitten yli 60-vuotiaat Salme Ala-Heikkilä ja Reijo Ojanen kuitenkin tekivät sen, mitä luulivat mahdottomaksi. Vuosia sitten Salme ja Reijo vaelsivat säännöllisesti, mutta sen jälkeen harrastus jäi vähemmälle terveysongelmien vuoksi. Nyt he ovat palanneet rakkaan vaellusharrastuksen pariin.

Pariskunta lähti kotoaan Tampereelta 14 tunnin matkalle kohti Utsjokea, jossa avautuvat Norjan rajaseudun avarat joki- ja tunturimaisemat. Utsjoen läheisyydessä on Salmen ja Reijon vaelluskohde, kaunis Kaldoaivin erämaa-alue.

Kun rinkat oli pakattu lähtökuntoon, Salmen rinkka painoi 18 kiloa eli lähes kolmanneksen hänen omasta painostaan. Reijon rinkka puolestaan painoi 26 kiloa. Mukana oli myös Synergyn tuotteita.

"Ei tullut mieleenkään jättää näitä tuotteita kotiin", Reijo totesi. "Vaikka kantamuksiin tuli jonkin verran lisää painoa, se ei haitannut, koska tuotteita tarvittiin vaelluksella. Niiden avulla selvisimme retkestämme hienosti."

Reijo ja Salme eivät mielestään koskaan ole olleet kovia urheilijoita eivätkä intohimoisia liikkujia. Erityisesti kymmenen viime vuoden aikana liikunta on alkanut tuntua yhä rasittavammalta. Retkeileminen ja luonto on kuitenkin ollut heille aina tärkeä tapa päästä pois kaupungin ihmisvilinästä ja melskeestä, koneistuneen elämäntavan ulottumattomiin. Luonnossa mieli lepää: lintujen laulusta ja luonnon äänten kuuntelemisesta saa uudenlaista energiaa, jota arkielämässä muuten jää puuttumaan.

"Luonnossa liikkuminen on meille tärkeää. On hienoa, että voimme ottaa vaellukselle mukaan luontaistuotteita: niistä saa tärkeää energiaa, jonka voimalla jaksoimme 70 kilometrin vaelluksen", Salme kertoo.

Synergyn tuotteiden ansiosta Salme ja Reijo aikovat tehdä kahdeksanpäiväisestä vaelluksesta vuosittaisen perinteen.  Hyvä fyysinen kunto auttaa heitä nauttimaan jokaisesta päivästä ja hetkestä: jokainen päivä tuo uutta energiaa ja puhtia elämään. Kertoessaan Synergyn tuotteista muille he haluavat aina korostaa sitä, miten niiden avulla voi löytää uudelleen sellaiset unelmat ja harrastukset, joista luuli jo luopuneensa vuosia sitten.

"Meistä on upeaa olla mukana Synergyn toiminnassa, ja yhtä upeaa on ollut palata rakkaan retkeilyharrastuksen pariin", Salme toteaa.  "Haluamme kertoa kaikille, että on olemassa tuotteita, joiden avulla jokainen voi muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan aivan samalla tavoin kuin mekin olemme tehneet."

CONVERSATION

Instagram

Follow Us