Uusi Team Manager: Mirva Martikainen

Mirva Martikainen liittyi Synergyn jäseneksi vuonna 2011, kun hänen sponsorinsa Anna-Maija Kreivi tutustutti hänet yrityksen tuotteisiin. Huomattuaan oman hyvinvointinsa parantuneen tuotteiden ansiosta hän päätti ryhtyä tiimin jäseneksi ja kertoa mahdollisuuksista myös muille. Mirva omistaa vanhus- ja perheapuyrityksen, joten hän on nähnyt omin silmin, miten huono terveys voi heikentää elämänlaatua. Hän tuntee vastuuta muiden hyvinvoinnista, ja Synergyn luotettujen tuotteiden ja ainutlaatuisen liiketoimintamahdollisuuden ansiosta hän pystyy kasvattamaan tulojaan tinkimättä arvoistaan.

”Minua miellytti se, että Synergy tarjoaa uusille tiimin jäsenille samat liiketoimintamahdollisuudet kuin pitkäaikaisillekin”, Mirva kertoo. ”Harvassa yrityksessä kaikilla on samat menestymisen mahdollisuudet tasosta riippumatta.”

Näiden mahdollisuuksien ansiosta Mirvan tulot ovat kasvaneet huimasti. Hänestä on hienoa pystyä kehittämään liiketoimintaansa omaan tahtiinsa. Henkilökohtainen onnistuminen tuotteiden avulla on ollut hyväksi niin motivaatiolle kuin liiketoiminnallekin.

”Tuotteita kannattaa ehdottomasti kokeilla”, Mirva sanoo. ”Kun positiiviset vaikutukset on huomannut itse, omista kokemuksista voi kertoa myös muille. Muut näkevät, että tuotteet todella toimivat ja että myyjä uskoo niihin.”

Menestystä on siivittänyt myös monipuolinen ja kannustava tiimi. Mirvan mielestä tiimin jäsenten onkin tärkeää osallistua paikallisiin tapahtumiin ja pitää yhteyttä alueen muihin jäseniin. Tällä hetkellä Mirvan aika jakaantuu hänen yrityksensä ja Synergy-liiketoiminnan kesken. Hänen tavoitteenaan on siirtyä täysipäiväisesti Synergy-liiketoiminnan pariin seuraavien neljän vuoden kuluessa. Hän on kiitollinen ahkerasta tiimistään sekä aviomiehensä ja poikansa kannustuksesta.


CONVERSATION

Instagram

Follow Us