Uusi Pearl Executives: Susanne ja Thorsten Kupske


Saksan uudet Pearl Executivet, nimellä SK Powermarketing toimivat Susanne ja Thorsten Kupske, uskovat, että uudet saavutukset edellyttävät henkilökohtaista kasvua.

Susanne vannoi, ettei hän enää koskaan liittyisi yhteenkään verkostomarkkinointiyritykseen, mutta silloin hän ei vielä ollut tavannut Emerald Executive Hakan Cetiniä. Vaikka Susanne suhtautui asiaan erittäin epäileväisesti, Hakanin Synergy Worldwidea koskeva myyntipuhe herätti hänen mielenkiintonsa.

”Kun Dan Higginson saapui ensimmäistä kertaa Saksaan, tajusin, että Synergy oli elämäni puuttuva palanen. Löysin paikkani tavatessani hänet”, Susanne kertoo.

Synergyn mullistavat tuotteet vakuuttivat Susannen ja hänen Thorsten-miehensä. ProArgi-9+ mullisti pariskunnan elämänlaadun, ja nyt he ovat saaneet tuloksia nopeasti uuden SLMsmart-ateriankorvikkeen avulla.

Käytettyään ProArgi-9+:aa lyhyen aikaa Susanne oli innoissaan Synergyn tuotteista ja ryhtyi jakamaan niitä myös muiden kanssa. Ajan myötä Susanne on osoittautunut erinomaiseksi johtajaksi. Hän herää joka aamu tavoitteenaan olla parempi ihminen kuin edellisenä päivänä.

Vahvuutensa ansiosta Susanne ja Thorsten ovat onnistuneet muodostamaan toimivan kansainvälisen tiimin lyhyessä ajassa.

”Vakailla yrityksillä on tyytyväiset asiakkaat ja aktiiviset kumppanit, ja ne pitävät yllä henkilökohtaisia yhteyksiä. Me käytämme nykyaikaisia viestintäkeinoja, kuten Facebook-ryhmiä, puhelinkonferensseja ja webinaareja.”

Sekä Susanne että Thorsten ovat sitä mieltä, että liiketoiminnan pitäminen vakaalla pohjalla edellyttää ihmisiä, jotka sitoutuvat autoship-tilaukseen pitkäksi ajaksi. Näin varmistetaan säännöllinen kassavirta ja toiminnallinen vakaus. Susanne sanoo, että tuotteisiin sitoutuneiden ihmisten löytäminen johtaa myös taloudelliseen menestykseen.

Matkallaan Pearl Executive  tasolle Susanne ja Thorsten ovat saaneet tukea monilta muilta, kuten sponsoriltaan Hakan Cetiniltä, uskolliselta tiimiltään ja kaikilta Synergy WorldWiden pääkonttorissa työskenteleviltä ihmisiltä.

”Toivomme, että oman tiimimme jäsenet oppivat sijoittamaan itseensä ja ottamaan vastuun omasta elämästään”, Susanne sanoo. ”Älä ruikuta ja odota vaan tartu toimeen. Älä etsi tekosyitä vaan pysy aktiivisena äläkä ikinä anna periksi!”

CONVERSATION

Instagram

Follow Us