Synergyn Purify-paketti mukana televisiodokumentissa

Synergy ja yrityksen Purify-paketti olivat äskettäin mukana Ison-Britannian kanavalla 4 esitetyssä dokumentissa ”How Healthy is Your Gut?”. Siinä kuusi vapaaehtoista kokeili erilaisia tapoja parantaa suolistonsa terveyttä.

Ranjna Gopal testasi 21 päivän Purify-ohjelmaa. Ennen ohjelman aloittamista hän söi epäterveellisesti ja selviytyi päivästä 12 kahvikupillisen voimin. Ohjelmaan osallistuttuaan hän kertoi olevansa virkeämpi ja nukkuvansa paremmin, eikä hän enää juonut kahvia.

Ravitsemusterapeutti Megan Rossi, joka on suorittanut suoliston terveyteen liittyvän tohtorintutkinnon, korosti kuitujen merkitystä ruokavaliossa: ”Kuidut ovat erittäin tärkeitä, sillä ne ravitsevat mikrobiomia, joka vaikuttaa muiden muassa mielenterveyteen ja sydämen terveyteen. Kuiduilla on moninaisia hyötyjä.

21 päivän ohjelman jälkeen Ranjna Gopal totesi, että hän lähtisi ehdottomasti mukaan uudelleen.  Hänen painonsa putosi 2,25 kg, ja hänen vatsansa oli hänen mukaansa litteämpi. ”Vaikutus mielialaanikin on valtava. En uskonut, että 21 päivässä voisi tapahtua näin huomattava muutos”, hän lisäsi. 

Jos haluat tutustua loistavaan Purify-ohjelmaan tarkemmin tai lähteä mukaan, napsauta tästä. Jos sinulla on kysyttävää tai tahdot tehdä tilauksen, ole yhteydessä Synergyn itsenäiseen jälleenmyyjään tai asiakaspalveluun. 

CONVERSATION

Instagram

Follow Us